Helmi kysyi lukijoiltaan, tuntevatko he kumppaninsa eroottiset fantiasiat. Kyselyssä selvisi, että moni paitsi tuntee kumppaninsa haaveet, on myös toteuttanut niitä.
Helmi kysyi suomalaisilta, tuntevatko he kumppaninsa eroottiset fantasiat. Yli 750 henkilöä antoi mielipiteensä kyselyssä, jossa selvisi, että moni toteuttaa kumppaninsa fantasioita – ja haluaisi toteuttaa niitä silloinkin kun kumppani ei halua edes puhua aiheesta.

"Seksistä puhuminen on meille helppoa"
Kyselyyn vastanneista 38 prosenttia oli tietoinen kumppaninsa fantasioista, ja oli toteuttanutkin niitä. Kyselystä kävi ilmi, että parien oli helppo toteuttaa sellaisia fantasioita, joita kumpikin suhteen osapuoli piti seksikkäinä ja kiihottavina.
– Naiseni tykkää myös naisista ja tykkää, että minäkin pukeudun naiseksi kun rakastelemme. Hän meikkaa minut usein, ja kiihotun siitä itsekin. Välillä meitä on kolme "tyttöä" samassa sängyssä.
– Hän on dominoiva, ja minä nautin kun mies vie. Periaatteessa toteutamme koko ajan hänen kaikki fantasiansa, hän hallitsee minua seksuaalisesti, ottaa kun haluaa, niin kuin haluaa. Mahtavaa!
– Olemme puhuneet avoimesti molempien fantasioista – onneksemme ne ovat myös olleet melkoisen samanlaisia. On kokeiltu piiskaamista, sitomista, jääpaloilla leikittelyä, seksileluja, alistamista… Fantasioiden toteuttaminen on ihanaa, kun molemmat ovat siinä mukana!
– Olemme toteuttaneet joitakin fantasioitamme, ja kuitenkin tiedämme omat rajamme. Peppuseksiä mieheni ei tule saamaan, mutta hän ei sitä pyydäkään, ainoastaan fantasioi siitä. Omasta seksuaalisuudesta on löytynyt uusia ulottuvuuksia rakkaani jalkafetissin ansiosta. Hänen suukottaessa ja hieroessa jalkojani niitä seksin aikana nautintoni kasvaa. Olemme avoimia ja uteliaita persoonia, ja tämän ansiosta kokeilemme säännöllisesti uusia juttuja. Kuuntelemme toisiamme ja uskallamme ehdotella ja toteutella yhteisiä fantasioitamme pilke silmäkulmassa.


