Suomalaismiesten MM-pujottelu iso pettymys

Kalle Palander pettyneenä MM-pujottelun avauskierroksella.
Kalle Palander pettyneenä MM-pujottelun avauskierroksella.
Julkaistu 20.02.2011 11:58(Päivitetty 20.02.2011 20:23)

Suomalaismiesten pujottelu Garmischin MM-kisojen päätöskilpailussa sujui erittäin nihkeästi.

Kalle Palanderin kisa MM-pujottelussa päättyi keskeytykseen jo avauskierroksella. Palanderin lasku päättyi porttivirheen seurauksena hieman ennen radan puoliväliä.

- Yläosa oli hyvää laskemista. Jyrkän neularissa (neulansilmässä) jotenkin kilahti päässä, että pitäisi päästää taas kovempaa. Suksi meni neularin ekan kepin väärälle puolelle. Olisi pitänyt vetää rauhallisemmin, Palander hamitteli Yleisradion kisalähetyksessä.

Lähes saman kohtalon koki Marcus Sandell, joka keskeytti hieman ylempänä rinteessä. Myös 17-vuotias Santeri Paloniemi keskeytti avauskierroksella.

Victor Malmström oli ainoa ensimmäisellä kierroksella maaliin asti selvinnyt suomalainen. Hänkin teki rinteen yläosassa ison virheen, mutta pääsi jatkamaan kisaa. Suomalaisen aika jäi kuitenkin seitsemisen sekuntia kisan kärjestä. Malmström on toisella kierroksella ainoa suomalaisedustaja.

Kisaa johtaa avauskierroksen jälkeen Ranskan Jean-Baptiste Grange. Toinen kierros lasketaan kello 14.30 alkaen.

Lue myös:
Palanderille sattui pujottelun ikävin virhe

Katso Petra Olamon juttu Garmisch-Partenkirchenistä (Tulosruutu 20.2.2011)

Sumo video id

Tilanne 1. kierroksen jälkeen:
 1.    J-B. Grange        FRA    51,30
 2.    Manfred Moelgg     ITA    +0,22
 3.    Andre Myhrer       SWE    +0,57
 4.    Mattias Hargin     SWE    +0,97
 5.    Ivica Kostelic     CRO    +1,02
 6.    Jens Byggmark      SWE    +1,09
 7.    Manfred Pranger    AUT    +1,11 
 8.    Axel Bäck          SWE    +1,29
 9.    Naoki Yuasa        JNP    +1,30
10.    Reinfried Herbst   AUT    +1,35
11.    Giuliano Razzoli   ITA    +1,47
12.    Ted Ligety         USA    +1,48
13.    Julien Cousineau   CAN    +1,65
14.    Mitja Valencic     SLO    +1,73
15.    Mario Matt         AUT    +1,81
16.    Cristian Deville   ITA    +1,81
17.    Nolan Kasper       USA    +1,86
18.    Wolfgang Hörl      AUT    +1,87
19.    Brad Spence        CAN    +1,97
20.    Lars Elton Myhre   NOR    +2,25
21.    Fritz Dopfer       GER    +2,33
22.    Felix Neureuther   GER    +2,35
23.    Urs Imboden        MDA    +2,45
24.    Matic Skube        SLO    +2,47
25.    Trevor White       CAN    +2,54
26.    Christoph Dreier   AUT    +2,65
27.    Filip Trejbal      CZE    +2,74
28.    Adam Zampa         SVK    +2,78
29.    Alexis Pinturault  FRA    +2,83
30.    Markus Vogel       SUI    +2,85
 
31.    Akira Sasaki       JPN    +2,88
32.    Stefano Gross      ITA    +3,03
33.    Krystof Kryzl      CZE    +3,06
34.    David Chodounsky   USA    +3,27
35.    Kilian Albrecht    BUL    +3,82
36.    Leif K. Haugen     NOR    +4,13
37.    Justin Murisier    SUI    +4,19
38.    Marc Gini          SUI    +4,20
39.    R. Ohkoshi         JPN    +4,20
40.    CJ. Simari Birkner ARG    +4,23
41.    J. Van den Bogaert BEL    +5,74
42.    Roger Vidosa       AND    +5,80
43.    Filip Zubcic       CRO    +5,92
44.    Nikola Chongarov   BUL    +6,09
45.    Victor Malmström   FIN    +7,05
46.    Olivier Jenot      MON    +7,23
47.    Mike Rishworth     AUS    +7,32
48.    Kristaps Zvejnieks LAT    +8,01
49.    Nikos Bonou        GRE    +9,05
50.    Jhonatan Longi     BRA    +9,81
51.    Marko Rudic        BIH   +10,05
52.    Christian Vial     DAN   +10,35
53.    Bojan Kosic        MNE   +10,53
54.    Bertold Szepesi    HUN   +11,81
55.    Vitalij Rumiancev  LTU   +12,63
56.    Igor Vakhnenko     UKR   +12,74
57.    Virgile Vandeput   ISR   +13,68
58.    Erdinc Turksever   TUR   +14,12
59.    Artem Voronov      UZB   +18,48

Tuoreimmat aiheesta

Hiihtolajit