Georgialaismediat uutisoivat suomalaisen menehtyneen lumivyöryssä – ulkoministeriö oikaisee tietoja: "Kyseessä on pysyvästi Suomessa asuva ulkomaalainen"

Suomalaismies menehtyi Georgiassa uudenvuodenaatona. Mediatietojen mukaan puolisonsa kanssa hiihtokeskuksessa ollut mies menehtyi lumivyöryn seurauksena. 

Suomen ulkoministeriöstä vahvistetaan MTV Uutisille, että Georgiassa on menehtynyt pysyvästi Suomessa asuva ihminen.

– Meillä on kuolintapaus tiedossa Georgiassa, viestinnästä kerrotaan.

– Kyseessä on pysyvästi Suomessa asuva ulkomaalainen, tarkennettiin ulkoministeriöstä myöhemmin MTV Uutisille.

Useat mediat ovat kertoneet suomalaismiehen kuolleen Georgiassa sijaitsevassa Gudaurin hiihtokeskuksessa uudenvuodenaattona tapahtuneessa lumivyöryssä.

Mtavari Archi TV -kanavan mukaan suomalaismies oli saapunut viettämään vuodenvaihdetta Georgiaan puolisonsa kanssa. Parin kerrottiin jääneen lumivyöryn alle hiihtokeskuksen alueella. Kanavan mukaan pelastajat saivat kaivettua pariskunnan lumen alta, mutta he eivät onnistuneet pelastamaan miehen henkeä. Asiasta kertoo esimerkiksi Jam News.

Juttua oikaistu 23.09: Ulkoministeriöstä tarkennettiin, että kyseessä on pysyvästi Suomessa asuva ulkomaalainen mies. Jutussa luki alunperin "suomalainen mies".

Lue myös:

    Uusimmat