Pienryhmä 4:n laulajat tulikokeessa. Yleisö valitsee pienryhmistä aina perjantaisin ja sunnuntaisin jatkoon yhden finalistin.
Sunnuntaina 23.10. finaalipaikasta taistelevat pienryhmä 4:n laulajat:
Hanna Kommeri
HANNA KOMMERI
Nuorisotyötä tekevä 26-vuotias projektisihteeri. Helsinkiläinen Hanna on keikkaillut harvakseen jo kymmenen vuoden ajan ja osallistunut jopa Suomen euroviisuihin taustalaulajana. Hän on opiskellut laulua, musiikin teoriaa ja laulunsoittoa. - Vahvuuteni on musiikin osaamisessa, joskin kokemus voi olla myös heikkous. Olen joutunut venymään äärirajoilleni tässä kisassa, mutta saanut paljon myös takaisin, kuten hyviä ystäviä ja voimaa vertaisjoukosta.
ÄÄNESTÄ SOITTAMALLA
Soita numeroon 0700-7101
ÄÄNESTÄ TEKSTIVIESTILLÄ
Lähetä 1 numeroon 17101 ja äänesi on rekisteröity.
Markus Blom
MARKUS BLOM
Ohoi! Laivaston soittokunnassa paukutellut aurinkoinen Markus tähtää Idolsiksi Muurlasta käsin. 22-vuotias laulajanalku opiskelee yliopistossa kauppatieteitä ja keikkailee muutaman bändin solistina. Markus pääsi jatkoon Turun-karsinnoista. - Vahvuuteni on iloisuus ja uskon että, esiintymisessäni on tekemisen meininkiä. Idolsista olen saanut elämääni muiston, jota ei voi ostaa rahalla. Vaikka ura ei tästä urkenisi en usko saavani koskaan tämän suurempaa kokemusta.
ÄÄNESTÄ SOITTAMALLA
Soita numeroon 0700-7102
ÄÄNESTÄ TEKSTIVIESTILLÄ
Lähetä 2 numeroon 17101 ja äänesi on rekisteröity.
Henna Heikkinen
HENNA HEIKKINEN
Idolsin kuopus Henna on vasta 16-vuotias. Kainuun laululintu tähtää Suomen Whitney Houstoniksi. Herkkä Henna teki tuomaristoon vaikutuksen kauniilla äänellään, mutta onko Hennan esiintyminen noussut Idols-tasolle kilpailun myötä? Runotytöksi tunnustautuva Henna pitää rakkautta elämän kantavana voimana. Kajaanilainen laulajanalku pääsi jatkoon Idolsin Oulun karsinnoista. - Olen nauttinut paljon Idolsin tanssitunneista, laulutunneista ja stailauksesta. Nuorimpana kilpailijana jutut muiden laulajien kanssa ovat kuitenkin vähän erilaisia, joten välillä olen tuntenut hieman koti-ikävää.
ÄÄNESTÄ SOITTAMALLA
Soita numeroon 0700-7103
ÄÄNESTÄ TEKSTIVIESTILLÄ
Lähetä 3 numeroon 17101 ja äänesi on rekisteröity.
Juho Jormanainen
JUHO JORMANAINEN
Kaikki oululaiset tuntevat baarimikkona työskentelevän Juhon, mutta Juho haluaa laajentaa reviiriään koko maan idoliksi! 23-vuotias raskaan musiikin ystävä vetoaa kohderyhmäänsä karheilla balladeillaan ja oululaisella huumorintajullaan. Tietä idoliksi tasoittaa usean vuoden kokemus juontajana. - Kukkaan ei oo niin lepposa kuin minä tässä kisassa! Minusta paistaa pohjoinen positiivisuus. Uskon, että minulla on porukan paras paineensietokyky. Myös kova ja korkea ääni ovat vahvuuteni.
ÄÄNESTÄ SOITTAMALLA
Soita numeroon 0700-7104
ÄÄNESTÄ TEKSTIVIESTILLÄ
Lähetä 4 numeroon 17101 ja äänesi on rekisteröity.
Joonas Saarela
JOONAS SAARELA
Turkulainen Joonas on kisan urheilijanuorukainen. Energinen Joonas soittaa kitaraa ja on harrastanut aikoinaan aktiivisesti breakdancea. 19-vuotias opiskelija on kyllästynyt radiosta kuulemaansa musiikkiin ja on Idolsissa mukana muuttamassa asiaa. - Paras puoleni on esiintyminen. Kun pääsen vauhtiin, minua ei pysäytä mikään! Idolina saisin yleisön kuuntelemaan ja kuuntelisin yleisöä. Idolsin myötä musiikki on tullut minulle entistä läheisemmäksi.
ÄÄNESTÄ SOITTAMALLA
Soita numeroon 0700-7105
ÄÄNESTÄ TEKSTIVIESTILLÄ
Lähetä 5 numeroon 17101 ja äänesi on rekisteröity.
ÄÄNESTÄMINEN PIENRYHMÄVAIHEESSA (23-30.10.)
Pienryhmävaiheessa Idols-lähetykset alkavat MTV3-kanavalla klo 20.00. Pienryhmien katsojaäänestys käynnistyy kun ryhmän viimeinen kilpailija on esiintynyt ohjelmassa eli hieman ennen lähetyksen loppua. Äänestys on käynnissä samana iltana esitettävän tuloslähetyksen alkuun eli noin klo 22.30 asti.