Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajan Raimo Summasen asema joutuu harkintaan ensi viikolla päättyvän maailmancupin jälkeen. MTV3:n Tulosruudun saamien tietojen mukaan sekä pelaajisto että maajoukkueen taustahenkilöstö tulevat vaatimaan asian täydellistä selvittämistä ja sen jälkeen johtopäätösten tekemistä liiton päättäjiltä.
Leijonien esitys puolivälieräottelussa Saksaa vastaan oli enemmän kuin aneeminen. Joukkueen kapteeni Saku Koivu myönsikin, että Niinimaa-episodi vaikutti vielä joukkueen esitykseen.
- Teimme parhaamme ja yritimme pyyhkiä ne kuviot pois mielestä. Varmasti se oli kuitenkin jossain alitajunnassa ja jotakin vaikutusta sillä oli. Uskon kuitenkin, että raskas Ruotsi-ottelu painoi taka-alalla vielä enemmän, Koivu sanoi MTV3:lle Saksa-pelin jälkeen.
Liiton johdossa ollaankin yhtä tuskastuneita siitä, etteivät Leijonien esitykset sytytä mediaa, vaan puheet ja kirjoitukset käsittelevät yhä Summasen asemaa leijonien peräsimessä.
Asia on ykköspuheenaihe myös kiekkopiireissä. Tulosruudun haastattelemat kiekkovaikuttajat, jotka eivät kesken turnauksen halua tulla julkisuuteen, ovat yksimielisiä siitä, että Summasen asema Leijonien johdossa alkaa olla kestämätön.
Tiistaina tilauskoneella Pohjois-Amerikkaan lentänyt leijonamiehistökin aikoo ottaa asiaan kantaa heti maailmancupin päätyttyä. Myös Tulosruudun tavoittama Niinimaa sanoi palaavansa asiaan turnauksen jälkeen. Syy Niinimaan poistumiseen Leijonista ei ollut se, ettei hän olisi kestänyt pelillistä kritiikkiä.
Avainasemassa päätettäessä Summasen kohtalosta ja jatkosta Leijonissa on liiton puheenjohtaja Kalervo Kummola. Kummola myönsi Huomenta Suomen haastattelussa, että liitto ottaa asian käsittelyyn maailmancupin jälkeen. Kummolan pohdittavana on oikeastaan vain yksi pääkysymys - tavoitellaanko menestystä hinnalla millä hyvänsä. Jos vastaus on kyllä, jatkaa Summanen Leijonien peräsimessä ainakin kevään MM-kisoihin saakka.
(MTV3)