SS: Henkirikoksista epäiltyinä 1-2 nuorta joka vuosi

Alaikäisten tekemät henkirikokset ovat Suomessa hyvin harvinaisia, mutta silti niitä tulee poliisin tutkintaan keskimäärin 1–2 joka vuosi, kertoo Savon Sanomat.

Tilastokeskuksen uusimmat tilastot ovat vuosilta 2006-2013. Sinä aikana taposta tai murhasta epäiltyinä oli yhteensä 14 nuorta.

Tilanne on vielä synkempi, jos mukaan lasketaan törkeät ja tavanomaiset kuolemantuottamukset eli teot, joissa epäilty aiheuttaa toisen ihmisen kuoleman huolimattomuudellaan esimerkiksi liikenteessä.

Kuolemantuottamuksesta epäiltyjä nuoria oli kahdeksan vuoden aikana yhteensä jopa 47.

Tänä vuonna tilastot ovat tulleet jo täyteen. Seinäjoen huhtikuisesta taposta epäillään 15-vuotiasta tyttöä. Muhoksella lauantaina ilmitulleesta henkirikoksesta epäillään puolestaan kahta 17-vuotiasta poikaa. Tekoa tutkitaan murhana.

Lue myös:

    Uusimmat