USA, 2002. Ohjaus: Kelly Asbury, Lorna Cook. Käsikirjoitus: John Fusco. Animaatio: Luc Desmarchelier, Ronald W. Lukas. Leikkaus: Nick Fletcher. Tuotanto: Mireille Soria, Jeffrey Katzenberg. Kesto: 84 min.
Spirit - villi ja vapaa -elokuvan markkinoinnissa painotetaan sitä, että elokuva on Shrekin tuottajien uutuus. Se on kuitenkin asenteeltaan järkähtämättömän totinen vailla anarkistisia koukkuja tai yllätyksiä. Shrekin kanssa elokuvalla ei siis ole kertakaikkiaan mitään tekemistä. Käsintehdyn ja tietokoneanimaation yhdistelmä on tuottanut joka tapauksessa nautittavaa kuvastoa. Heti ensiminuuteilla Amerikan villi luonto avautuu katsojalle, joka ikään kuin kotkan selässä liitää halki vuorensolien ja avarien metsien seuraten villihevosen vimmaista laukkaa. Monipuolisilla kuvakulmilla on syntynyt jännitystä, vauhtia ja majesteetillisia maisemia. Mutta tekniikka on läpi elokuvan alistettu hillitysti palvelemaan tarinaa nostamatta sitä koskaan päärooliin.
Tarinan päähenkilö, tai päähahmo, on 1800-luvun Amerikan villissä lännessä varttunut uljas Spirit-ori, joka jo nuorena kasvaa laumansa vastuuntuntoiseksi johtajaksi. Kun uteliaisuus ajaa Spiritin ihmisten pariin, armeijan kapteeni vangitsee sen ja yrittää taltuttaa orin väkivalloin ratsuväen palvelukseen. Samainen armeija on vanginnut myös intiaaninuorukaisen nimeltä Pikku Puro. Hevonen ja intiaanipoika ystävystyvät ja onnistuvat yhdessä pakenemaan vapauteen. Intiaanien reservaatissa Spirit kohtaa myöhemmin myös sydämensä valitun, Sade-tamman.
Elokuva alleviivaa sitä, miten intiaanit elävät täydellisessä harmoniassa eläinten ja villin luonnon kanssa, kun taas valkoiset ovat kylmiä, julmia ja ahnaita. Intiaanit saavat hevoset taipumaan tahtoonsa hyvyydellä ja valkoiset väkivallalla; elokuvassa vapauden vastakohta on orjuus. Aikuiskatsojaa Spiritissä vaivaa överiksi menevä poliittinen korrektius, mustavalkoisuus ja yllätyksettömyys. Eläinrakkaat lapset tykästynevät kuitenkin vetoavaan vaikkakin yksioikoiseen tarinaan. Toimintaa on tarpeeksi myös pojille, eli mistään söpöilevästä ponihössötyksestä ei ole kysymys.
Spiritissä, kuten perinteisten animaatioelokuvien maailmassa, eläimet ovat aina hyviä. Jos ne ovat uhreja, niiden kuuluu kapinoiden ja sankariteoin raivata tiensä vapauteen. Eläimillä on myös sielu ja vivahteikkaat tunteet, sillä ilman niitä ei syntyisi hyvää draamaa. Vallitseva trendi on myös rytmittää tarina tunnettujen artistien menevillä ja imelänsorttisilla kappaleilla sen sijaan, että hahmot puhkeaisivat yhtäkkiä itse lauluun. Taustamusiikilla ilmennetään myös eläinten tunteita, silloin kun kertojaa ei haluta käyttää. Spiritin tunteiden musiikillinen tulkki on originaaliversiossa Bryan Adams - ja hänen suomalainen vastineensa Riki Sorsa. Puhuviin eläimiin liittyy aina jonkinlaista komiikkaa. Ja koska Spirit ei halua olla pätkääkään hauska, eläimet eivät siinä puhu.
Teksti: Minna Karila
Kuva: UIP