Englanti–USA, 2007. Ohjaus: Joe Wright. Käsikirjoitus Ian McEwanin romaanin pohjalta: Christopher Hampton. Kuvaus: Seamus McGarvey. Leikkaus: Paul Tothill. Musiikki: Dario Marianelli. Tuotanto: Tim Bevan, Eric Fellner, Paul Webster. Pääosissa: James McAvoy, Keira Knightley, Romola Garai, Saoirse Ronan, Vanessa Redgrave. Kesto: 126 min. Levittäjä: Finnkino.
Kuumana kesäpäivänä Etelä-Englannissa vuonna 1935 13-vuotias Briony Tallis katsoo kotihuvilan ikkunasta ulos ja näkee isosiskonsa Cecilian riisuutuvan taloudenhoitajan Robbie Turnerin edessä ja sukeltavan sitten suihkulähteeseen. Brionylla on liioiteltu draaman kaipuu ja vilkas mielikuvitus, ja hän vetää tapahtumasta omat johtopäätöksensä. Kun lähistöllä tapahtuu rikos, Briony todistaa nähneensä Robbien rikospaikalla omin silmin. Brionyn valhe ja toinen maailmansota muuttavat rakastavaisten Cecilian ja Robbien elämässä aivan kaiken.
Ian McEwanin romaanien lukijat tietävät, että kirjailijan tarinoissa asiat yleensä luisuvat pahasti ja peruuttamattomasti pieleen. Näin käy myös vastikään suomennetussa kamaridraamassa Rannalla, jossa jälleen kerran muutama väärin valittu sana ja ele tekevät nuorenparin hääyöstä painajaisen ja muuttaa siten heidän loppuelämänsä.
Joe Wrightin ohjaus on, kuten McEwanin romaanikin, monitasoinen, kaunis ja kauhistuttava. Erilaiset jännitteet muhivat jatkuvasti pinnan alla. Jotkut kohtaukset esitetään kahdesti: näemme tapahtuman ensin Brionyn silmin ja sitten todellisen version samasta tilanteesta. Loppu poikkeaa romaanista, mutta ratkaisu ei ole huono. Kirjassa myös Brionyn päänsisäinen maailma ja siellä elävä omatunnon piinaava kolkutus on vahvemmin esillä. Mutta sisäinen monologi menneisyyden virheestä ja sen kasaamasta moraalisesta taakasta ei ole lainkaan elokuvallista. Meille muistutetaan toistuvasti, että katsomme fiktiota. Fiktiossa erehdyksen sovitus, lapsuudessa tehdyn virheen korjaaminen on mahdollista, entä todellisuudessa?
Teknisesti Sovitus on niin vaikuttava, että joskus itse tarina uhkaa unohtua huikeiden kuvien ja äänten alle. Seamus McGarveyn hienostunut kamera kuvaa hitaalla kamera-ajolla Dunkirkin rantaa juuri sodan päätyttyä. Kamera tallentaa riutuneiden, kuolleiden ja puolikuolleiden sotilaiden joukon; se tallentaa kaaoksen, pelon, vihan ja epätoivon. Myös eri äänilähteiden käyttö on oivaltavaa. Esimerkiksi kirjoituskoneen naputtelusta tai tippuvista hanoista kasvaa välillä musiikkia, tai sitten nuo äänet vaivihkaa sekoittuvat sävellettyyn musiikkiin.