SM-liigapelaajien harjoittelukuviot kiristävät tunnelmia kiekkopiireissä – pelaajayhdistys tuomitsee ryhmätreenin

SM-liigapelaajien kauden jälkeen määrätty omatoiminen jakso päättyy ensi viikolla, mikä mahdollistaisi joukkueharjoitusten alkamisen. Koronaviruksen aiheuttamien rajoituksien takia useimpien joukkueiden treenikuvioita ei ole vielä naulittu, mutta pelaajayhdistys on vahvasti pienryhmäharjoittelua vastaan. SM-liiga ei ole vielä antanut ohjeistusta seuroille.  

Suomen hallitus kieltänyt yli kymmenen ihmisen kokoontumisen, joten viralliset koko joukkueen harjoitukset eivät tule kysymykseen. Hallitus on suositellut etätyön tekemistä aina, kun se on mahdollista. 

MTV Urheilun tietojen mukaan osa SM-liigajoukkueista on kuitenkin harkinnut pienryhmäharjoitusten vetämistä. Esillä on ollut jopa malli, jossa kahdeksan pelaajaa harjoittelisi ryhmässä aamupäivällä ja toinen kahdeksan ryhmä iltapäivällä. 

Suomen Jääkiekkoilijat ry eli pelaajayhdistys lähetti keskiviikkona jäsenkirjeen, jossa se on vahvasti yksilöharjoittelun kannalla.

– Pelaajayhdistyksen näkemyksen mukaan tartuntariskiä ei voida turvavälein tai muutenkaan turvallisesti välttää pienryhmäharjoittelussa. Tästä syystä, ja pelaajien työturvallisuuteen vedoten, pelaajilla on oikeus vaatia harjoittelua itsenäisesti ja/tai etäyhteyden välityksellä vähintään 13.5.2020 asti, myös SM-liigalle ja sitä kautta seuroille lähetetyssä jäsenkirjeessä todetaan. 

– Odotamme, että SM-liiga ja liigaseurat ymmärtävät asian vakavuuden ja järjestävät valvotun harjoittelun etäharjoitteluna. 

SM-liiga ei ole sen sijaan lähettänyt joukkueille minkäänlaista koottua linjaa, vaikka pelaajayhdistys on ollut aktiivinen SM-liigan suuntaan. 

Kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä sanoi MTV Urheilulle, että SM-liigan sisällä rajanvedot ovat vielä tekemättä. 

– Etenemme sen mukaan, mikä on yleinen ohjeistus. Tilanne elää kuitenkin koko ajan. 

"Emme lähde sooloilemaan"

SM-liigaseuroista ainakin Ilves, Lukko, Ässät, TPS ja Tappara pohtivat vielä muotoa, jolla harjoitukset järjestetään. Oulun Kärpät ja Vaasan Sport kuuluvat seuroihin, joissa on jo tehty päätös, ettei ryhmäharjoituksia järjestetä edes pienimuotoisesti.  

Valmennus käy Kärpissä tällä viikolla läpi kaikki sopimuspelaajat, joille fysiikkavalmentaja antaa henkilökohtaiset harjoitusohjelmat. Urheilutoimenjohtaja Harri Aho kertoi, että joukkueen johto teki päätöksen itsenäisesti. 

– Emme lähde tässä sooloilemaan. Ajattelemme niin, että tällainen treeniaika voi olla pelaajalle laadukasta seuraavaa kautta ajatellen, Aho sanoi. 

Juttu jatkuu videon alla. 

Korona rusentaa jääkiekon SM-liigaa -"Seurojen talous ja tulevaisuus on täysin auki" 4:49
Koronaviruksen vaikutuksia SM-liigalle, seuroille ja pelaajille käsiteltiin Tulosruudussa 26. maaliskuuta. 

Omassa salissa neljä pelaajaa?

Lukon joukkueenjohtaja Mika Kuosmanen kertoi, että Raumalla on harkittu treenien järjestämistä omalla suljetulla kuntosalilla niin, että jokaisella neljällä pelaajalla olisi oma suorituspaikka koko harjoitteen ajan. Harjoituksen päätyttyä paikat desifioitaisiin, jonka jälkeen paikalle tulisi seuraava neljän ryhmä. Valmentaja ei olisi paikalle. 

– Omassa salissa harjoittelu olisi turvallisempaa kuin yleisessä kuntosalissa, Kuosmanen taustoitti. 

Kuosmasen mielestä ei ole järkevää kutsua esimerkiksi nuoria pelaajia kotipaikkakunnaltaan Raumalle harjoittelemaan. Esimerkiksi ruokahuolto on helpompi järjestää kotona. 

– Päätöksiä on pakko kuunnella. On sellainen olo, ettei isona ryhmänä päästä harjoittelemaan ennen kesän omatoimijakson alkua. 

Testaaminen vaikeaa koronatilanteessa

SM-liigajoukkueet aloittavat yhteisharjoitukset yleensä ryhmätesteillä, jonka järjestäminen on nyt hankalaa. Joukkueet ovat suunnitelleet järjestelyä, jossa pelaajat käyvät suljetussa tilassa yksitellen testaajan kanssa. 

– Katsotaan, että pääsisimmekö testaamaan 1–2 pelaajaa kerrallaan, Kuosmanen sanoi. 

Kärpissäkin on yksittäisiä testejä harkittu, mutta Ahon mukaan ainakaan ensi viikolla niitä ei järjestetä. 

Juttuun päivitetty pelaajayhdistyksen jäsenkirjeen sisältöä klo 14.07. 

Lue myös:

    Uusimmat