”Sixpack on parempi kuin mäyräkoira”

Hallitusneuvotteluiden osapuolet olivat tänään silminnähden hyväntuulisia saapuessaan neuvotteluihin valtioneuvoston juhlahuoneisto Smolnaan.

Erityisen helpottuneelta näytti neuvotteluja johtava Jyrki Katainen, joka uskoi, että kuusikon kesken syntyy nyt tulosta.

Hän ei tunnustanut potevansa tunnusteluissa ylimääräistä painetta.

– Tulos pitää saada ja Suomeen toimintakykyinen hallitus, siinä on sitä painetta ihan riittävästi, Katainen totesi ennen neuvotteluja.

Suomen kesä tarjosi neuvottelijoiden niskaan kylmää vettä kokouksen alla. Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen luotti kuitenkin, että kylmiltä kylvyiltä vältytään tällä kertaa muuten.

–Keli on kurja, mutta toivottavasti tunnelma sisällä on parempi.

Urpilainen uskoi, että sopu on löydettävissä myös aiemmin neuvotteluja jarruttaneissa talouskysymyksissä.

– Olemme käyneet pitkin matkaa siitä keskustelua, viime viikolla useampaan otteeseen ja myös viikonlopun aikana. Olen aika luottavainen, että yhteinen linja on mahdollista löytää, Urpilainen arvioi.

Myös rkp:n puheenjohtaja Stefan Wallin oli luottavainen neuvottelujen alla.

– Hyvällä mielellä ollaan, sixpack on parempi kuin mäyräkoira, Wallin totesi ennen neuvotteluiden alkua.

Wallinin mukaan tavoitteena on, että neuvottelut saataisiin loppuun perjantaihin mennessä. Minkäänlaista salkkujakoa hän ei suostunut vielä ennakoimaan.

– Ei ole vielä mitään salkkua tulossa kenellekään, nyt neuvotellaan vielä ohjelmasta, hän toppuutteli ennakointeja.

Myöskään kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen ei uskaltanut vielä veikkailla, onko hallitus nimitysvalmis perjantaihin mennessä.

Hallitusohjelman hän uskoi kuitenkin valmistuvan sovitussa ajassa.

– Uskoisin, että tämä tästä lähtee sujumaan ja varmasti tahtotila on aika kova.

Lue myös:

    Uusimmat