Paul Simonin ja Art Garfunkelin kiertue jatkui tällä viikolla kaksikon kotikaupungissa New Yorkissa. Simon ja Garfunkel saivat raikuvat aplodit jo ennen ensimmäisten sävelten soittamista. 62-vuotiaat miehet aloittivat konserttinsa kappaleella Old Friends, joka sai loppuunmyydyn katsomon hurraamaan. Tiistain konsertissa, joka oli ensimmäinen kolmesta New Yorkissa, Simon ja Garfunkel esittivät lukuisia vanhoja suosikkikappaleitaan.
Lokakuussa alkanut kiertue on Simonin ja Garfunkelin ensimmäinen täysimittainen kiertue 20 vuoteen. Duo esiintyi vuonna 1993 joitain kertoja New Yorkissa ja Japanissa, mutta se ei ole ollut täysimittaisella kiertueella sitten 1980-luvun alun. Lapsuudenystävät, jotka kasvoivat yhdessä New Yorkissa, vitsailivat lavalla suurta julkisuutta saaneista riidoistaan, jotka esitivät heitä vuosikymmenien ajan esiintymästä yhdessä.
- Aloimme laulaa yhdessä, kun olimme 13-vuotiaita, sanoi Simon. - Aloimme kinastella, kun olimme 14-vuotiaita. Garfunkel totesi tähän, että oikeastaan heillä oli vain yksi ainoa kiista, joka jatkui vuosien ajan. - Minä halusin kutsua meitä Garfunkeliksi ja Simoniksi, hän sanoo.
Duo teki ensimmäisen singlensä vuonna 1957, kun heitä kutsuttiin vielä Tomiksi ja Jerryksi. Vuonna 1964 he julkaisivat hittialbuminsa Wednesday Morning, 3 AM. Menestysalbumien sarja jatkui vuoteen 1970 ja albumiin Bridge Over Troubled Water, jonka jälkeen he erosivat ja lähtivät soolourille.