Järvenpään Pesiksen Simo Eerikäinen rikkoi keskiviikkona ensimmäisenä pesäpalloilijana 800 lyödyn juoksun rajan. Ennätys syntyi keskiviikon ottelussa Pattijoen Urheilijoita vastaan. Ennätyksen tekemiseen hän tarvitsi 407 pääsarjaottelua.
Ensimmäisen pääsarjaottelunsa Eerikäinen pelasi kaudella 1990 kasvattajaseuransa Hyvinkään Tahkon riveissä. Pääsarjassa hän on edustanut myös Kaisaniemen Tiikereitä kaudelle 1998. Järvenpäässä hänellä on menossa kolmas kausi.
Lyöjäkuninkaaksi Eerikäinen on kruunattu neljä kertaa, vuosina 1993-95 ja 2000. Itä-Länsi otteluja Eerikäinen on pelannut kuusi. Samoin SM-hopeamitaleja hän on saanut tililleen kuusi kappaletta ja pronssimitaleja yhden.
Sadan lyödyn rajan Eerikäinen saavutti kauden 1993 alkupuolella ja 200 rajan kauden 1994 keskivaiheilla. 500 lyötyä meni rikki kaudella 1999 Tahkon riveissä.
Kausien 1996-97 aikana hieman hiipunut lyöntivire löytyi uudelleen Tiikereiden riveissä 1998. Kausikohtainen ennätys, 96, syntyi kaudella 2000, jolloin meni rikki myös 600 lyödyn raja. 700 sadan rajan hän saavutti kaksi vuotta myöhemmin Järvenpään riveissä. Lisäksi Eerikäinen on tuonut 222 juoksua ja lyönyt 1855 kärkilyöntiä.
(MTV3-STT)