Siitepölyallergia voi laukaista astman - osalla oireet jäävät pysyviksi

Astmaatikon on syytä lääkitä itseään nyt hyvin. Voimakas koivun kukinta voi olla erityisesti astmaatikolle vaarallinen.

– Jos astmaatikon lääkitys ei ole kunnossa, siitepöly voi pahentaa oireita, mikäli lääkitystä ei nosteta ajoissa. Silloin saatetaan olla tilanteessa, että astmakohtauksen takia joudutaan päivystykseen, sanoo allergianeuvoja Anne Vuorenmaa Allergia- ja astmaliitosta.

Hänen mukaansa terveille lapsille allergia ei ole sen vaarallisempi kuin terveille aikuisillekaan.

– Astmaatikolle allergian tekee vaaralliseksi se, että astma on keuhkoputkistossa oleva tulehdus. Silloin limakalvot reagoivat herkemmin kaikkiin ärsykkeisiin kuten siitepölyyn, katupölyyn ja voimakkaisiin hajuihin.

Voi laukaista astman

Siitepölyallergia voi laukaista astman. Turun yliopistollisen keskussairaalan lasten allergologian erikoislääkäri Timo Vanto sanoo, että osalla astmaattisia oireita saavista oireet jäävät pysyviksi.

Jos hengitys vinkuu ja hengittäminen tuntuu hankalalta, on syytä hakeutua lääkärin vastaanotolle.

– Nyt koivun kukinta on niin voimakas, että osalle niistä, joilla on ollut aiemmin vain nenä- ja silmäoireita, on tullut nyt hengenahdistusta ja astmaoireita, Vanto sanoo.

Hänen mukaansa noin puolelle allergista nuhaa sairastavista tulee jossain vaiheessa myös astmaattisia oireita.

– Kaikille niitä ei tule. Ilmeisesti taustalla ovat geenitekijät tai sitten toisilla altistus on pienempi kuin toisilla. Syytä ei tiedetä, Vanto sanoo.

Hänen mukaansa sekä astma- että allergiaoireisiin on nykyisin saatavilla kehittyneitä reseptilääkkeitä. Allergiakaudesta ei kannata tehdä itselleen kärsimystä.

– Lääkäriin kannattaa ottaa yhteyttä herkästi. Lääkityksellä ei kuitenkaan pystytä vaikuttamaan mahdollisten astmaoireiden puhkeamiseen. Siitä ei ole näyttöä.

Pieniä lapsia lääkäriin

Kuluva kevät on vienyt Vanton mukaan selkeästi aikaisempia vuosia enemmän ihmisiä lääkärin vastaanotolle.

– Tämä on vielä pahempi kuin toissakevät, jolloin myös oli vaikeasti oireilevia potilaita. Myös ihan pieniäkin lapsia on tuotu lääkärin vastaanotolle silmä- ja nuhaoireiden takia. Suurin osa on ollut 3-vuotiaasta ylöspäin.

Vastaanotolla on näkynyt oireiden pahentuminen.

– Osalle allergiapotilaista on tullut hengenahdistusoireita. Sitten on ne, jotka ovat aiemmin pärjänneet ilman reseptiä saatavilla lääkkeillä, mutta nyt ne eivät ole enää riittäneet.

Vanto painottaa, että lääkitys on aloitettava ajoissa. Koska siitepölyä on ilmassa erittäin runsaasti, lääkkeitä täytyy olla useampia.

– Pelkkä antihistamiini ei ole tänä keväänä vienyt monellakaan oireita pois. Mukaan tarvitaan silmätippoja ja kortisonisumutetta nenään.

Allergia- ja astmaliitto kehottaa allergisia aloittamaan lääkityksen alkukeväästä. Etelä-Suomessa allergialääkkeitä on hyvä alkaa syödä jo maaliskuussa, pohjoisessa hieman myöhemmin.

Lue myös:

    Uusimmat