Sharon Osbournen veli: Sharon vie Ozzylta hengen!

Sharon Osbournen veli David Arden avautui muutama viikko sitten sisarestaan lehdistölle. Nyt David pelkää, että Sharon vie lopulta raihnaisen siippansa ennenaikaiseen hautaan.

Brittilehti The Sunille haastattelun antanut Arden kertoo tunteneensa Ozzyn jo 70-luvulta lähtien.

– Sharon on laittanut miehensä niin tiukoille, että hän on jo loppuunpalamisen partaalla. Nytkin Ozzylle on buukattu 40 keikan kiertue, ja sen jälkeen hän lähtee uudelle kiertueelle Black Sabbathin kanssa, Arden ihmettelee.

Ardenin mukaan raju keikkatahti saattaa viedä muutenkin huonossa kunnossa olevan 58-vuotiaan metallimiehen terveyden lopullisesti milloin tahansa.

– Kun kamerat eivät kuvaa Ozzya, hän vain istuu hiljaa paikoillaan. Sharon järjestää jatkuvasti miehelleen niin paljon keikkoja, että hän varmasti vielä kuolee lavalle, Arden sanoo, ja jatkaa:

– Sharon pakottaa Ozzyn lavalle ansaitsemaan aina vain lisää ja lisää, koska hän on koukussa shoppailuun eikä voi elää ilman, että saa jatkuvasti ostaa jotain.

Sharon ja David eivät ole olleet puheväleissä heinäkuun jälkeen, jolloin perheen Don-isä kuoli sairastettuaan pitkään Alzheimerin tautia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat