Tuomarin uransa viime kevääseen lopettanut Seppo Mäkelä, 51, on ottanut hiukan etäisyyttä jääkiekkoiluun. Hän ei ole mukana edes tuomareiden koulutuksessa, vaikka miehen vankkaa kokemusta voitaisiin hyödyntää sillä alueella. Luistimillekaan Mäkelä ei ole noussut sitten viime kevään kuin muutaman kerran.
-En ole oikein missään jääkiekkosysteemissä mukana. Katsotaan, syntyykö tästä mitään, Mäkelä sanailee. Mäkelä jättäytyi SM-liigan erotuomaritoiminnasta kesken viime kauden, koska ei ollut valmis kahden päätuomarin ja kahden linjatuomarin järjestelmään. Häntä ei enää nähty loppuotteluissa, sillä mies tyytyi vihellystehtäviin liigakarsinnassa.
-Karsintoihin lopetin. Hiukan katkera olen siitä, miten urani loppui. Olisin ehkä voinut vielä tämän kauden viheltää liigassa, Mäkelä sanoo. Mäkelä on viheltänyt päätuomarina 753 SM-liigan ottelua. Se on ylivoimaisesti eniten pääsarjassa. Seuraavana ansiolistalla on Pertti Juhola, jolla oli urallaan 533 päätuomaritehtävää. Mäkelä aloitti liigassa kaudella 1981-82. Ansiolistalla on mm. useita MM-turnauksia, vuoden 1992 talviolympialaiset ja 66 A-maaottelua.
(STT)