Selvitysmies: Vrouw Maria kuuluu valtiolle

Aarrelaiva Vrouw Mariasta syntynyt kuukausia kestänyt omistuskiista sai tänään päätöksen. Opetusministeriön selvityksen mukaan 228 vuotta sitten Jurmon itäpuolelle uponnut alus ja sen lasti johon kuuluu Katariinan Suuren taideteoksia kuuluu valtiolle.

Vrouw Maria

Opetusministeriön selvitysmiehen mielestä "aarrehylky" kuuluu Museoviraston määräysvaltaan ilman lunastuskorvausta, mutta hylyn löytäneet sukeltajat haluavat korvauksen vielä mahdollisesti löytyvästä lastista.

Ministeriöstä kerrotaan, että sukeltajille on ilman lain velvoitettakin tarjottu löytöpalkkiota. Nämä eivät kuitenkaan ole pitäneet sitä riittävänä, sillä korvaussumma halutaan sitoa lastin arvoon. Löytäjiä edustavan Pro Vrouw Maria -yhdistyksen asiamies Jussi Kähäri sanoo, että valtiota vastaan mahdollisesti nostettavaan oikeusjuttuun etsitään jo kumppaneita sekä Venäjän keisariperheen Romanovien perillisistä että laivan aikanaan vakuuttaneiden yhtiöiden oikeudenomistajista.

Kulttuuriministeri Suvi Lindén arvelee, että ennakkotapauksen luonteinen oikeusjuttu kariuttaisi Vrouw Marian nostoaikeet.

-Jos tämä pohjamutia myöten selvitetään, pelkästään kansalliset oikeusasteet eivät riitä, hän huomauttaa. Hylky on ajateltu aikanaan kunnostaa Helsinkiin kaavaillun uuden merimuseon vetonaulaksi, jos vain laivarouva itse ja valtion rahatilanne sen kestävät.

Muinaismuistolaki ohittaa merilain

Selvitysmies Pekka Honkanen luovutti tänään Lindénille jatkoselvityksensä, jonka mukaan muinaismuistolaki määrää hylystä löytyvät esineet valtiolle. Itse hylyn omistuksesta ei ole selkeitä pykäliä, mutta laki antaa Museovirastolle valtuudet päättää senkin kohtalosta. Muinaismuistolain todetaan ristiriitaisissa tapauksissa ohittavan merilainsäädännön määräykset, sillä se on säädetty perustuslain säätämisjärjestyksessä.

Löytäjien korvausvaatimukset perustuvat nimenomaan meripelastussäännöksiin. He vetoavat myös kansainväliseen käytäntöön, jonka mukaan oikeudet kadoksissa olleisiin hylkyihin saattaisivat säilyä jopa vuosisatoja. Hollantilainen Vrouw Maria upposi Nauvon edustalle 1771.

Lastina oli Venäjän hovin tilaamaa arvotavaraa. Tarkkaa tietoa hylyn sisällöstä ei ole, mutta merenpohjasta saattaa löytyä vielä esimerkiksi hopeaa tai posliiniesineitä. Opetusministeriö, Museovirasto ja Merimuseo ottaisivat Pro Vrouw Marian asiantuntevat sukeltajat mielihyvin mukaan ensi kesän tutkimuksiin, mutta eivät taivu näiden vaatimuksiin. Hylyn ympärille onkin nyt perustettu merivartioston valvoma suoja-alue.

Lakia tarkennettava ja täydennettävä

Löytäjien mukaan Museovirasto on kohdellut heitä tylysti. Neuvottelupyyntöihin ei ole vastattu, ja korvaustoiveiden torjumista on perusteltu sillä, että kyseessä on puhtaasti harrastustoiminta. Asiamies Kähäri muistuttaa kuitenkin sukeltajien ottaneen huomattavan taloudellisen ja fyysisen riskin hylkyä etsiessään.

Selvitysmies Honkanen arvelee hylkyjä löytyvän Suomen vesiltä yhä tiheämpään tahtiin, joten harrastelijasukeltajien asiantuntemus ja apu ovat vastakin tarpeen. Siksi muinaismuistojen omistusta koskevia säännöksiä pitäisi selkiyttää, ja arvokkaista hylyistä pitäisi maa-arkeologisten löytöjen tavoin maksaa pieni löytöpalkkio.

Ministeri Lindénin mukaan lakia aletaankin uudistaa. Vrouw Marian löytäjien ja Suomen merimuseon tuki ry:n välillä on kiistaa myös Vrouw Maria -tuotemerkistä. Selvitysmies toivoo yhdistysten jatkavan vielä neuvotteluja aiheesta. Ensi kesän sukelluksista taas neuvotellaan Museovirastossa kesäkuun alussa.

Itse korvauskiistassa neuvottelutie alkaa ilmeisesti olla tukossa. Asiassa uhkaavan oikeudenkäynnin takia Honkasen työn perustana oleva asianajajien lausunto on julistettu salaiseksi. Sen on laatinut asianajotoimisto Peltonen, Ruokonen & Itäinen.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat