Scrapie-tautia löytyi toiseltakin tilalta Länsi-Suomesta

Länsisuomalaiselta tilalta on löytynyt scrapie-tautia sairastava vuohi. Tilan kaikki lampaat ja vuohet on lopetettu.

Selvitystä taudin mahdollisesta leviämisestä muille tiloille jatketaan. Scrapie-tautia kantavia vuohia on löytynyt yhteensä neljä eläintä kahdelta eri tilalta. Tilat sijaitsevat melko lähellä toisiaan, mutta eivät ole naapureita. Kaikki neljä scrapieta sairastavaa vuohta ovat peräisin yhdeltä ja samalta kolmannelta tilalta, jonka kaikki eläimet on lopetettu jo aiemmin. Yhtään tautitapausta ei tältä tilalta kuitenkaan löytynyt.

Suomessa todettiin ensimmäinen lampailla ja vuohilla esiintynyt scrapie-tautitapaus kaksi viikkoa sitten perjantaina 1. marraskuuta. Kaikki tilalla olleet eläimet, lampaat ja vuohet lopetettiin heti taudin leviämisen estämiseksi. Lopetetuista eläimistä otettiin näytteet tutkittaviksi.

Scrapien takia on tutkittu yhteensä 50 vuohta ja yhdeksän lammasta. Suomalaisissa lampaissa tartuntaa ei ole toistaiseksi todettu.

Selvityksissä mukana olleilta seitsemältä tilalta yhdeltä on poistettu scrapie-taudin varalta määrätyt eläinten ja niistä saatavien tuotteiden siirtorajoitukset. Scrapie on vanha eläintauti, jota tiedetään esiintyneen eri puolilla maailmaa jo 200 vuoden ajan. Sitä esiintyy miltei kaikissa EU-maissa.

Scrapie kuuluu niin sanottuihin TSE-tauteihin eli siirrostettaviin sienimäisiin aivorappeumasairauksiin. Niistä tunnetuin on naudalla esiintyvä BSE eli hullun lehmän tauti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat