Mainos

Savon Sanomat: Ylen tuore hallintoneuvos kannattaa medioiden yhteistyötä

Yleisradion hallintoneuvoston tuore puheenjohtaja, perussuomalaisten kansanedustaja Kimmo Kivelä kannattaa yhteistyötä Ylen ja kaupallisen median välille, kertoo Savon Sanomat.

Kivelän mukaan esimerkiksi alueelliset sanomalehdet ja Ylen aluetoimitukset voisivat tehdä yhteistyötä. Kivelä sanoo myös, että lehti- ja digitilausten arvonlisäverot tulisi säätää niin alas kuin EU vain sallii.
Viime eduskuntakaudella säädetty sanomalehtitilausten arvonlisävero oli Kivelän mukaan "suuri typeryys".

Kivelän mukaan kaupallisen median hankalan taloustilanteen helpottaminen olisi myös Ylen intresseissä, sillä vahva mediakenttä turvaa sananvapautta.

Mahdollisia muutoksia vuonna 2013 tv:n lupamaksun korvanneeseen Yle-veroon Kivelä ei halua ennakoida. Ylen rahoitusta arvioi tällä hallituskaudella parlamentaarinen työryhmä.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.