Satu Tuomisto suree lehdessä: Hyvästi, vakityö

Satu Tuomisto ja Janne Talasma (Kuva: MTV Oy)
Satu Tuomisto ja Janne Talasma (Kuva: MTV Oy)(Kuva: MTV Oy)
Julkaistu 02.05.2009 13:41(Päivitetty 02.05.2009 13:43)

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa itsensä kolmen finalistin joukkoon tanssinut viime vuoden Miss Suomi Satu Tuomisto pohtii jo haikein mielin kisan päättymistä ja sitä seuraavaa ajanjaksoa.

Satu kertoo Ilta-Sanomissa tottuneensa tanssiohjelman mukanaan tuomaan säännölliseen päivä- ja viikkorytmiin.

– Olen pitkästä aikaa saanut olla vakituisessa työssä. Olen saanut nähdä nämä samat ihmiset päivittäin, juoda kahvia samasta mukista aamulla. Tuntuu oudolta, että kaikki on pian ohi, hän miettii.

23-vuotias Satu kertoo kuvitelleensa nuorempana, että hänellä olisi tänä päivänä jo oma perhe, omakotitalo ja muu aikuisuuteen "kuuluva" tykötarpeisto.

– En harmittele yhtään, että tässä on käynyt näin! Asiat menevät niin kuin ovat mennäkseen, hän naurahtaa ja lisää, että ainakin oma vauvakuume helpottuu varmasti aivan lähiaikoina.

– Paras ystäväni lähti juuri sairaalaan synnyttämään kummipoikaani.

Lue myös: Tanssitähti Rosa Meriläinen: Satu ja Pirkko minua lahjakkaampia

Mr. Lordi: Ei ikimaailmassa tanssilattialle

Tanssituomari-Helena: Antaa tulla lisää lapsia!

Lue lisää Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmasivuilta!

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Tanssii Tähtien Kanssa