Sano niille, että sanoin jotain – Kuuluisia viimeisiä sanoja

Toiset katuvat, toiset eivät malta odottaa. Jotkut jopa näkevät valoa tunnelin päässä.

– Tämä on viimeinen hetki maapallolla! Olen tyytyväinen! Julisti Yhdysvaltain presidentti John Quincy Adams ennen siirtymistään rajan toiselle puolelle.

Vaan mitä sanoivat muut julkisuuden henkilöt ennen kuolemaansa?

Kuolenko, vai ovatko nämä synttärit?

– Olenko kuolemaisillani, vai onko nyt syntymäpäiväni? kysäisi Lady Nancy Astor havaitessaan sukulaistensa kerääntyneen vuoteensa viereen.

Voltairen kerrotaan anelleen anteeksiantoa ateismilleen viimeisenä yönään; miehen hoitaja kertoi, ettei enää koskaan haluaisi nähdä ateistin kuolevan, niin kamala oli miehen tuska ollut. Myös David Hume, tunnettu ateisti, valitti viimeisinä hetkinään olevansa liekeissä.

Kaikki eivät ole oleet valmiita kuolemaansa, ja viimeiset sanat ovat olleen ihmettelyntäyteisiä.

– Mitä tämä on? tivasi Leonard Bernsteinviimeisinä sanoinaan.

– Odota hetkinen, pyysi Paavi Alexander VI kuolinvuoteellaan. Tarina ei kuitenkaan kerro, kenen piti odottaa, ja mitä.

Kun keksijä Alexander Graham Bellin vaimo pyysi mieheltään, ettei tämä jättäisi häntä, mies totesi tyynesti "en". Se jäi hänen viimeiseksi sanakseen.

Kuolen kyllästyneenä

Kaikille kuolema ei ole tullut yllätyksenä.

– Miksi ei? Yeah, huokaisi kirjailija ja psykologi Timothy Leary ennen siirtymistään manan majoille. Lieneekö mies ollut erityisen valmis kohtaloonsa siksi, että oli tutustunut toisiin todellisuuksiin aiemminkin: mies nimittäin oli ahkera LSD:n terapeuttisten vaikutusten puolestapuhuja.

Charles Darwin totesi viimeiseksi, ettei kuolema pelota häntä vähääkään. Näyttelijä Errol Flynniloitsi siitä, miten hauskaa elämä on ollut, ja kuinka hän on nauttinut jokaisesta minuutista!

– En halua muuta kuin kuolla, totesi kirjailija Jane Austen kuolinvuoteellaan hänen sisarensa tiedustellessa, olisiko Jane halunnut vielä jotakin. Toive toteutui tuota pikaa.

– Olen kyllästynyt kaikkeen, pamautti pääministeri Winston Churchill viimeisinä sanoinaan. Tämän todettuaan mies vaipui koomaan, ja kuoli yhdeksän päivää myöhemmin.

Ranskan kuningas Louis XIV tiedusteli läheisiltään, miksi he itkevät; luulivatko he miehen kenties olevan kuolematon?

Kaduttaako?

Kuolinvuoteellaan moni on tunnustanut, mitä olisi voinut tehdä paremmin. Myös monet neroina pidetyt henkilöt ovat surreet tekojensa riittämättömyyttä. Taiteilija Leonardo da Vinci pyysi kuolinvuoteellaan anteeksi sitä, että on loukannut jumalaa ja ihmiskuntaa, koska hänen työnsä eivät olleet tarpeeksi laadukkaita!

– Olen epäonnistunut! Huudahti eksistentialisti Jean Paul Sartre ennen vaipumistaan manan majoille.

– Ei olisi pitänyt vaihtaa viskiä martineihin, voivotteli Humphrey Bogart viimeisinä sanoinaan.

Filosofi Karl Marxista ei irronnut viimeistä virttä. Palavien kynttilöiden keskellä maannut mies hermostui hoitajalle, joka tiedusteli hänen viimeisiä sanojaan.

– Mene, mene ulos! Viimeiset sanat ovat hölmöille, jotka eivät ole sanoneet tarpeeksi, mies totesi.

Toisia viimeisen kuolemattoman letkautuksen puuttuminen rasittaa.

– Älä anna sen päättyä näin. Sano niille, että sanoin jotain, totesi meksikolainen kapinallinenPancho Villa.

Valoa näkyvissä

Monet kuoleman rajalla käyneet ovat kertoneet kokemuksiaan tunnelista, jonka päässä kajastaa valo. Valoilmiöitä on pesiytynyt myös joihinkin viimeisiin sanoihin.

– Laittakaa valot päälle. En halua mennä kotiin pimeässä, pyysi kirjailija William Sidney Porter.

Lisää valoa vaati myös runoilija Goethe. Yhdysvaltain presidentti Theodore Roosevelt taas pyysi viimeisenä toiveenaan sammuttamaan valon. Kirjailija Victor Hugo totesi näkevänsä mustaa valoa; myös kirjailija Thomas Hobbes ilmoitti tekevänsä viimeisen matkan, joka olisi loikka pimeään.

Kuinka kohdata sureva ihminen? Lue vinkit sanoihin ja tekoihin

MTV3/Helmi/Maria Aarnio

Lähde: Corsinet.com, Users.belgacom.net, WikiQuotes

Kuvat: Shutterstock