Mainos

Sano että rakastat mua (Säg att du älskar mig)

Ruotsi 2006. Ohjaus: Daniel Fridell. Käsikirjoitus: Daniel Fridell ja Grace Maharaj-Eriksson. Tuotanto: Albert Ayramovic, Daniel Fridell. Kuvaus: Niclas Ribbarp. Lasse Lundberg ja Mattias Morheden. Pääosissa: Haddy Jallow, Diza Dahlström Franzén, Mohammed Said, Erik Engström, Adjovi Folly, Sophie Andrén, Celestine Davidsson, Paulina Michael, Stefan Mounkassa. Kesto: 87 min.

Daniel Fridellin uutuusdraama Sano että rakastat mua on rankka ja raadollinen kuva nyky-Ruotsista, liitoksissaan natisevan kansankodin varjoisista puolista. Pääosissa ovat tavalliset koulunuoret: valkoiset ja mustat, tytöt ja pojat, naisiksi ja miehiksi liian pian halajavat keskenkasvuiset jotka tuijottavat pornoa ja puhuvat rivoja, kilpailevat ja kerskailevat seksikokemuksillaan. Ja etsivät rakkautta väärin keinoin. Seurauksena on outoja minä-kuvia, traumoja ja riittämättömyyttä. Liian usein myös väkivaltaa eri muodoissaan.

Fatou (Haddy Jallow) on ruotsingambialainen nuori neito, joka tykkää pikkiriikkisistä topeista, minihameista ja paksusta meikistä. On jännää juhlia parhaan kaverin Kimin (Diza Dahlström Franzén) kanssa vanhempien miesten kustannuksella ja flirttailla luokan poikien kanssa ihan vain leikkimielellä. Kunnes eräs viattomasti alkanut jalkapalloilta päättyy katastrofiin: Fatou raiskataan raa'asti. Tekijät, paatuneen oloinen Raddi (Mohammed Said) ja hiljaisempi Ville (Erik Engström) ovat tuttuja koulusta, ja pian tapahtumasta tietävät kaikki. Maine on mennyttä. Mitä nyt sanovat koulun cooleimmat mimmit, entä pornosta innostunut poikaystävä?

Tytön on nykyisin parempi olla kundeja pokaavan "lutkan" kuin säälittävän väkivallan uhrin maineessa; niinpä Fatou hautaa tuskan sisäänsä, jatkaa hampaat irvessä bailujaan eikä kerro totuutta varsinkaan ankaralle ja väkivaltaan taipuvaiselle äidille (Adjowi Folly). Fatoun ujo lapsuus- ja rotutoveri Lamin (Stefan Mounkassa) on nähnyt hirveän tapahtuman muttei ole tehnyt mitään. Raiskaajien maine parhaina panomiehinä kukoistaa. 7-vuotias pikkusisko Keisha (hurmaava Renaida Braun) tuntuukin olevan ainoa joka välittää.

Aihe on tärkeä ja ajankohtainen. Nuorisokulttuurin yliseksualisoituminen ja etenkin nuorille tytöille tuputettavat vääristyneet naisenmallit ovat kasvava huolenaihe – puhumattakaan kouluväkivallasta, siirtolaisten asemasta ja rasismista. Pisteet siis Daniel Fridellille kuumiin perunoihin tarttumisesta ja rohkeasta käsittelystä.

Harmi vain toteutus kömmähtelee. Ote on kummallisen löysä, pahimmillaan tunkkainen. Nuoret amatöörinäyttelijät tekevät toki parhaansa, mutta kukaan heistä ei ole järin sympaattinen saati samastuttava; uhriksi joutuvan Fatoun, siis ensiroolissaan nähtävän Haddy Jallow'n, korostetun provokatiivinen olemus on toki harkittu, mutta se etäännyttää hänet liikaakin katsojasta. Sivuosiin mahtuu myös reipasta ylinäyttelemistä ja moniin kohtauksiin omituista jäykistelyä.

Kokonaisuus vaikuttaakin enemmän suuntaansa hakevalta esikoistyöltä kuin kohtuullisen kokeneen ohjaaja-käsikirjoittajan taidonnäytteeltä. Eikä sille mitään voi: ruotsalaiselta nuorisoelokuvalta vain odottaa vähän enemmän. Perinteet ovat niin vankat, ja viime vuosina on yhteiskunnallisia ongelmia käsitelty ruotsalaisessa elokuvassa raikkaammin: komedian keinoin mm. Reza Bagher, Josef Fares ja Ella Lemhagen, vakavammilla linjoilla mm. maan lahjakkain ohjaaja Lukas Moodysson.

Joka tapauksessa Fridellin yritys on kunnioitettava, aiheen lisäksi älykkään käsikirjoituksensa vuoksi: se ei sorru helppoihin tai ennalta-arvattaviin ratkaisuihin. Henkilöhahmot eivät ole yksiselitteisesti hyviä tai pahoja, ja he kaikki, iästä ja ihonväristä riippumatta, syyllistyvät laumasieluisuuteen ja tuhoisiin ennakkoluuloihin. Sano että rakastat mua onkin lopulta ylistyslaulu yksilön rohkeudelle olla oma itsensä.

Teksti: Tuuve Aro

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.