Sampo jatkaa miesten lentopalloliigan kärjessä

Pielaveden Sampo
Pielaveden Sampo-
Julkaistu 29.10.2005 19:58(Päivitetty 29.10.2005 21:59)

Pielaveden Sampo pystyi nousemaan pahasta ahdingosta 3-2-vierasvoittoon miesten lentopalloliigan lauantain kierroksella. Kolmannen peräkkäisen tappionsa kokenut Vammalan Lentopallo pystyi ensimmäisenä joukkueena viemään puolustavilta mestareilta kaksi erää. Jukka Tuovisen valmentamalle Sampolle voitto oli viides ja joukkue on liigan ainoa tappioton ryhmä. Se hävisi neljännen erän murskalukemin 14-25, mutta voitti viidennen 15-11.

Olli-Pekka Ojansivu teki kotijoukkueelle 24 pistettä, mutta Sampo oli tasaisempi joukkue. Joukkue koki takaiskun, kun keskitorjuja Saku Määttä joutui jättämään ottelun kesken toisen erän jälkeen.

- Kesällä leikattu polvi alkoi vihoittelemaan. Emme ottaneet riskejä ja Jari Salokangas tuli hänen paikalleen. Saku menee maanantaina kuvauksiin ja tutkitaan tilannetta, Tuovinen sanoi.

- Neljänteen erään teimme kaikki mahdolliset virheet. Pojat odottavat välillä liikaakin itseltään ja tuskastuvat, jos kaikki ei suju. Saimme hyvän alun päätöserään ja se kulki hyvin loppuun saakka, Tuovinen sanoi.

Heinon tervehtyminen ei auttanut Isku-Volleytä

Mestarisuosikkina kauteen lähtenyt tamperelainen Isku-Volley sai ensimmäisen kerran kasaan ihannekokoonpanonsa, kun Jussi Heino pelasi ensimmäisen täyden ottelunsa yleispelaajana. Myös keskitorjuja Ossi Vesanen oli tervehtynyt nilkkavammastaan. Vaasan Kiisto ei kuitenkaan nimiä kunnioittanut, vaan otti kauden ensimmäisessä kotiottelussaan 3-1 (25-23, 22-25, 25-23, 25-20) -voiton. Yllättäjäksi povattu Kiisto otti kolmannen voittonsa peräkkäin.

- Yleisöstä oli tänään suuri apu. Päällekkäisyys Sportin pelin kanssa jätti luvun alle tuhanteen, mutta kova kannustus siivitti miehet hyvään suoritukseen. Voitimme Iskun torjuntapisteissä 10-5, mitä ei ole tapahtunut aiemmin Sami Juvosta vastaan, sanoi Kiiston valmentaja Seppo Pitkämö.

Jefferson teki Kiistolle 15 pistettä, samoin Mika Mäki-Valtari. Rodrigo teki 14. Isku-Volleyn hahmot olivat 21 pisteen Mika Pyrhönen ja 14 pistettä hurjalla 93 prosentin hyökkäysteholla koonnut Anssi Vesanen.

Isku-Volleyn paras vastaanottaja Tuomas Tihinen loukkasi nilkkansa toisessa erässä ja joutui jättämään kentän.

KoVe otti avausvoiton

Korson Veto otti viidennessä ottelussaan kauden ensimmäisen voittonsa. KoVe kaatoi sarjanousija Muuramen Lentopallon 3-0 (25-23, 25-19, 25-23). Toni Kankaanpää oli 25 pisteellään koko kierroksen toiseksi tehokkain pistemies.

- Voitto oli suuri helpotus. Paineita alkoi jo olla. Uuden ja osin nuoren kuusikon peli on heittelehtinyt samalla tavalla kuin pelaajienkin laidasta laitaan, sanoi KoVen valmentaja Jere Salo.

MuurLe voitti toisessa ottelussaan Riennon 3-1, mutta sen jälkeen on tullut kolme tappiota eräsuhteella 1-9. Jani Säisä oli 13 pisteellä joukkueen tehokkain.

Pateri voitti Joensuussa

Joensuun Riento jäi ainoana joukkueena nollakerhoon hävittyään kotonaan Keski-Savon Paterille 1-3 (19-25, 23-25, 25-19, 25-27). Mika Nenonen teki 20 pistettä ja Valters Ramma 16, mutta Paterilla oli neljä vähintään 10 pisteen pelaajaa. Vasta 19-vuotias yleispelaaja Jari Tuominen oli yllättävin Paterin ratkaisijoista 11 pisteellään.

- Sekä Jari että Tatu Rauhansalo olivat ensimmäisen kerran aloituksessa yleispelaajina. Jari joutui kovaan pommitukseen ja virheitä tuli, mutta poika kesti paineet hyvin, kehuiPaterin valmentaja Henrik Kosonen.

- Riennon kolmospassari Kari Rissanen pyöritti pelimme sekaisin kolmannessa erässä, mutta muuten tiesimme aika hyvin Riennon heikot kohdat ja osasimme iskeä niihin, Kosonen lisäsi.

NaPa palasi voittokantaan

Edellisen ottelunsa paikallisvastustaja Perungan Pojille hävinnyt Napapiirin Palloketut voitti Rovaniemellä Salon Piivolleyn 3-0 (26-24, 25-22, 34-32). Marko Aho tosin hävisi hakkureiden kaksinkamppailun Piivolleyn Jussi Niemelälle pistein 23-27 ja tehosaldoin +16 ja +18.

- Meillä oli tänään hyvä syöttö. Avauserässä kuroimme umpeen kuuden pisteen kaulan ja toisessa neljän pisteen eron tilanteesta 16-20 painavilla syötöillä, iloitsi NaPan valmentaja Pasi Rautio.

Piivolley antoi tasoitusta, kun ykköshakkuri Olli Aakula pelasi vain hajavaihtoja flunssan takia.

Miesten liiga lauantaina:
Kiisot-Isku-Volley 3-1 (25-23, 22-25, 25-23, 25-20)
Riento-Pateri 1-3 (19-25, 23-25, 25-19, 25-27)
VaLePa-Sampo 2-3 (22-25, 21-25, 27-25, 25-14, 11-15)
NaPa-Piivolley 3-0 (26-24, 25-22, 34-32)
KoVe-MuurLe 3-0 (25-23, 25-19, 25-23)

Sarjataulukko:
 Sampo          5   5   0   15-  5   10
 NaPa           5   4   1   12-  5   8
 Loimu          4   3   1   9-   4   6
 Kiisto         4   3   1   10-  5   6
 PerPo          5   3   2   11-  6   6
 Piivolley      5   3   2   10-  7   6
 VaLePa         5   2   3   8-   10  4
 Isku-Volley    5   2   3   8-   11  4
 Pateri         5   2   3   7-   12  4
 KoVe           5   1   4   7-   12  2
 MuurLe         5   1   4   4-   13  2
 Riento         5   0   5   4-   15  0

(MTV3-STT)