Sampo ja Leonia valittivat vakuutusvalvojan Pohjola-ratkaisusta

Vakuutusyhtiö Sampo ja Leonia-pankki ovat valittaneet korkeimpaan hallinto-oikeuteen vakuutusvalvontaviraston päätöksestä, jolla se kielsi Sammon tai Leonia-pankin työntekijöiden tai hallinnossa olevien nimittämisen vakuutusyhtiö Pohjolan hallitukseen.

Sammon näkemyksen mukaan vakuutusvalvojan päätös on lain vastainen. Leoniassa katsotaan myös, että ratkaisullaan vakuutusvalvoja loukkasi sen etuja omistajana eikä rajoitukseen ole riittäviä perusteita. Saman kiellon kohteeksi joutunut osuuspankkiryhmän henkiyhtiö Aurum tyytyi vakuutusvalvojan päätökseen.

leonia

Viime vuonna KHO:lta meni keskimäärin yhdeksän kuukautta päätöksensä antamiseen. Vakuutusvalvojan ehto kuului osana ratkaisuun, jolla se antoi Pohjolan omistuksesta kisaileville yhtiöille oikeuden omistaa Pohjolan osakkeita. Pohjolalle valittiin omistajamuutosten jälkeen uusi hallitus tämän kuun alussa. Sampo-Leonian edustajaksi Pohjolan hallitukseen tuli energiayhtiö Fortumin hallituksen puheenjohtaja Matti Vuoria.

Pohjolan toinen suuri omistajaleiri on keskittynyt työeläkeyhtiö Ilmarisen ympärille. Siihen kuuluvat myös henkiyhtiö Suomi, osuuspankkiryhmä sekä vakuutusyhtiöt Pohjantähti ja A-Vakuutus.

Vakuutusvalvoja teki ratkaisun kuultuaan kilpailuvirastoa. Sen mukaan alan kilpailu ei olisi tehokasta, jos Pohjolan kilpailijat saisivat hallituksen kautta tietoja yhtiön liikesalaisuuksista. Rajoitus on voimassa niin kauan kuin Pohjola toimii vakuutusmarkkinoilla.

Ilmarisen ympärillä oleva omistajaryhmä on ilmoittanut pyrkivänsä yhteistyössä muiden omistajien kanssa siihen, että Pohjolan omaisuus jaetaan osinkoina omistajille ja Pohjolan toiminta lopetetaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat