Sami Seliön kauden avaus vaarassa?

Sami Seliö
Sami Seliö
Julkaistu 18.01.2012 20:43
Toimittajan kuva

Jukka Lohva

jukka.lohva@mtv.fi

Viime vuoden lokakuussa Kiinan GP:ssä pahaan onnettomuuteen joutuneen F1-veneilijä Sami Seliön silmä ei ole parantunut toiveiden mukaisesti.

Seliö joutui jättämään silmävamman takia viime kauden viimeisen osakilpailun väliin. Nyt näyttää siltä, että Seliön tämän kauden avaus saattaa olla vaarassa.

- Silmän parantuminen ei ole mennyt aivan niin kuin lääkärit ennustivat. Tulen kuun lopussa Suomeen tapaamaan lääkäreitä. Silloin selviää pitääkö silmää operoida, Seliö selventää.

Seliö harjoittelee parhaillaan tulevaa kautta varten perheen kakkosasunnolla Teneriffalla. Omasta mielestään Seliö on täydessa kilpakunnossa.

- Mielestäni voisin aloittaa kauden näin ja mennä silmäoperaatioon vasta Qatarin GP:n jälkeen, jos tilanne sitä vaati. Silmä ei haittaa autolla ajamista tai muita normihommia, mutta lukeminen tuntuu edelleen raskaalta, Seliö kertoo.

Kausi käynnistyy maaliskuun alussa Qatarin pääkaupungista Dohasta.