Juha Salo varmisti Keravan SM-rallissa Suomen mestaruuden nelivetoisten SM1-luokassa. Salo sijoittui rallissa toiseksi, eroa voittaja Marko Kakkoon tuli 9,5 sekuntia.
Salo on aiemmin voittanut N-ryhmän mestaruuden vuosina 2002, 2004, 2005 ja 2008.
- Viides Suomen mestaruus maistuu oikein makealta, Salo kertoi kisan jälkeen.
- Päivä ei missään tapauksessa ollut helppo. Ensimmäisenä autona oli melko liukasta reitillä. Pistetilanteen kannalta oli tärkeää ajaa viisaasti mestaruutta ajatellen ja pitää hyvä rytmi päällä, ettei tule virheitä.
Mitsubishi-kuski Salo on tällä kaudella voittanut Rovaniemellä, Mikkelissä ja Joensuussa. Kerava oli kauden kuudes SM-ralli, jäljellä on enää yksi kilpailu Hyvinkäällä.
Ennen Keravan kisaa pisteissä toisena ollut Kosti Katajamäki joutui heittämään pyyhkeen kehään jo ennen ensimmäistä ek:ta autonsa takaperän hajottua.
Kakolle ensimmäinen SM-voitto
Keravalla voittaneen Marko Kakon ykkössija oli yllätys, se oli hänen ralliuransa ensimmäinen SM-osakilpailun voitto.
Kakko hankki kesän kynnyksellä S2000-luokitellun Ford Fiestan, jolla hän ei ehtinyt vielä mukaan edelliseen kilpailuun Kouvolassa. Hän hankki uuteen autoonsa tuntumaa ajamalla Virossa sekä Jyväskylän MM-rallissa.
- Jyväskylässä pääsimme maaliin ja saimme ajettua niin paljon, että auto istuu nyt käteen oikein mainiosti ja on erittäin hyvä ajettava. Oikea kilpa-auto, Kakko kehui.
Kolmanneksi sijoittunut Jarkko Miettinen hengitti suurimman osan kisasta aivan Kakon niskaan, mutta kuudennella erikoiskokeella hän osui kiveen ja kärsi rengasrikon. Miettinen hävisi kakkossijan Salolle lopulta 1,6 sekunnilla ja kukisti Joonas Lindroosin 7,8 sekunnilla.
SM2-luokan kilpailun voitti Kalle Pinomäki, joka on vienyt nimiinsä myös kauden viisi aiempaa kilpailua. Luokkansa Suomen mestaruuden Pinomäki varmisti jo kesäkuussa.
Toiseksi sijoittui Jukka Korhonen, joka hävisi Pinomäelle 12 sekuntia. Ville Hautamäen keskeytettyä viimeisellä ek:lla tekniseen vikaan nousi Marko Mänty kolmanneksi.
(MTV3-STT)