Salkkarit-miehet illan ohjelmastaan: Kuminauhat naamaan ja kimonot päälle

Salatut elämät -näyttelijät Emil Hallberg, Tero Tiittanen ja Mikko Parikka
MTV
Julkaistu 31.10.2014 20:00

Oona Ståhlström

oona.stahlstrom@mtv.fi

Salatut elämät -sarjan näyttelijät saapuivat Possen kuvauksiin. Alkava viikonloppu on täynnä halloween-hulinaa ja myös Salkkarit-miehet saavat pukeutua illan Possessa.

Emil Hallberg, Tero Tiittanen ja Mikko Parikka odottavat jännittyneinä, mihin tehtävään heidän saamansa kuvaukset viittaavat.

– Emme tiedä, mitä tulemme tekemään. Meille sanottiin, että saamme kuminauhat naamaan ja tulemme näyttämään hassuilta. Päällemme puemme kimonot, Mikko Parikka selventää heidän illan rooliaan Possessa.

Parikka sekä temppuun mukaan osallistuvat Emil ja Tero ovat kaikki seuranneet Possea televisiosta, joten he tietävät, mitä odottaa.

– Edessä saattaa olla ihan mitä tahansa, miehet nauravat.

Possen ei ollut vaikea suostutella näyttelijöitä mukaan ohjelmaan. Erityisesti Emil oli innoissaan haasteesta.

– Lähden helposti hyviin juttuihin. Ei tällaisesta kehtaa kieltäytyä, Mikko hehkutti.

Ainoastaan Tero ei pitänyt ohjelmaan osallistumista itsestäänselvyytenä.

– Minä mietin hetken, kun on tämä varhaiskeski-ikä, Tero myönsi saaden muut Salkkarit-miehet nauramaan.

– Kaikki vapaa-aika menee Facebookissa, mies jatkaa vitsailuaan.

Katso illan jaksosta, missä Salatut elämät -tähdet ovat mukana!

Posse MTV3-kanavalla perjantaisin klo 20.05. 

Tuoreimmat aiheesta

Posse