Sade-ennätys Helsingissä - sateisin syyskuu ainakin 168 vuoteen
Suomen vanhimmalla säähavaintoasemalla Helsingin Kaisaniemessä on mitattu mittaushistorian sateisin syyskuu. Sadetta kertyi 160 millimetriä. Myös muualla maassa syyskuussa satoi monin paikoin kaksinkertainen määrä tavanomaiseen verrattuna.
Helsingin Kaisaniemessä syyskuun sade-ennätys rikkoutui Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan yhdellä millimetrillä.
– Edellinen ennätys oli 159 millimetriä vuodelta 1918. Havaintoasema on toiminut vuodesta 1844 lähtien, sanoo meteorologi Asko Hutila Ilmatieteen laitokselta.
Kaisaniemen sademäärä oli lähes kolminkertainen syyskuun tavanomaiseen sademäärään verrattuna, sillä havaintoaseman keskimääräinen kuun sademäärä on 56 millimetriä.
Ilmatieteen laitoksen havaintoasemista syyskuun sateisin paikka oli Helsingin Kumpula, missä satoi 177 millimetriä. Kumpulan asema on ollut toiminnassa vasta vuodesta 2005 lähtien, joten pitkänajan tietoja tältä asemalta ei ole saatavilla. Toiseksi eniten satoi Iitin Kausalassa, 162 millimetriä. Kolmantena sademäärässä oli Kaisaniemi.
Koko syyskuun sade-ennätyksiä rikottiin Kaisaniemen lisäksi myös Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja Utsjoen Kevolla. Helsinki-Vantaalla satoi lähes 150 millimetriä. Edellinen ennätys oli vuodelta 1994, reilut 148 millimetriä. Sademääriä on mitattu Helsinki-Vantaalla vuodesta 1951 lähtien. Kevolla puolestaan satoi lähes 99 millimetriä ja se oli eniten lähes sataan vuoteen. Asema on toiminut vuodesta 1914.
Koko kuukausi matalapaineiden reitillä
Syyskuun sateet olivat monin paikoin kaksinkertaisia syyskuun keskimääräisiin sateisiin nähden. Sateisimpia alueita olivat Uusimaa, Etelä-Savo, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Etelä-Karjala, Kymenlaakso, Meri-Lappi ja Pohjois-Lappi. Syyskuun keskimääräiset sademäärät vaihtelevat etelän noin 70 millimetristä Pohjois-Lapin noin 45 millimetriin. Nyt sadetta tuli monin paikoin 120-140 millimetriä.
Vuorokauden suurin sademäärä syyskuussa mitattiin Mäntsälän Hirvihaarassa 23. syyskuuta, lähes 47 millimetriä. Se oli kyseisen aseman syyskuun vuorokausisade-ennätys.
Syyskuun sademäärille on selkeä selitys.
– Suomi oli käytännössä koko syyskuun ajan matalapaineiden reitillä. Matalapaineet olivat pienehköjä ja niitä tuli tiheään. Väliin ei mahtunut juurikaan useamman päivän poutajaksoja, sanoo MTV3:n meteorologi Pekka Pouta.
Koko vuosi on ollut sateinen. Monilla paikkakunnilla on jo päästy yli 700 millimetrin sateisiin, jotka ylittävät jo koko vuoden keskimääräiset sademäärät. Monin paikoin vuosi on ollut tähän mennessä mittaushistorian sateisin. Sateet jatkuvat myös tällä viikolla.
Tavanomaista lämpimämpi syyskuu
Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan syyskuun keskilämpötila vaihteli etelä- ja lounaisrannikon sekä lounaissaariston runsaasta 12 asteesta Keski- ja Pohjois-Lapin vajaaseen 7 asteeseen. Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna keskilämpötila oli koko maassa tavanomaista korkeampi.
Kuukauden korkein lämpötila 23,1 astetta mitattiin Parikkalassa 12. päivänä. Alin lämpötila oli -5,2 astetta Sallan Naruskassa 9. syyskuuta. Ensilumi satoi osassa Inarin ja Enontekiön kuntia 28. päivänä.
Uusimmat
-
07:26
Max Verstappen dominoivalla tavalla Japanin aika-ajoihin – McLaren vahvoissa asemissa
-
07:24
Ruotsin Södertäljessä räjähdys omakotitalon vieressä – epäiltyjen etsinnässä mukana helikoptereita ja poliisikoiria
-
07:20
Kun lapsi kuolee, lukee vanhemman sairauslomatodistuksessa usein masennus tai trauma – Käpy ry toivoo Suomeen ansiosidonnaista suruvapaata
-
07:15
MTV osallistui poliisin pimeiden pyörien ratsiaan – poikkeuksellinen video saavutti supersuosion
-
07:11
Keskusta kokoontuu ylimääräiseen puoluekokoukseen nimeämään Rehnin presidenttiehdokkaakseen
-
07:07
Venäläispakki avaa Suomi-fiaskon taustat: Roman Rotenberg hämmensi, Leijonille naurettiin: "Täysi sotku"
-
07:01
Pernilla Böckerman ja Anssi Heikkilä saivat viimeksi kritiikkiä tuomareilta – kääntävät sen vahvuudeksi: "Se on oppimisen paikka, aina ei tule sitä hyvää palautetta"
-
06:41
Venäjän ohjusiskussa loukkaantuneiden määrä nousi yli kolmeenkymmeneen – MTV seuraa sotaa
-
06:27
Viileiden kesien odotetaan nousevan Lapin matkailuvaltiksi
-
06:24
Suomalaismies puuhasi vallankumousta USA:ssa ja sai FBI:n peräänsä
-
06:08
Haitin pääministeri vetosi YK:n yleiskokoukseen saadakseen kriisien kanssa kamppailevaan maahan kansainvälisiä joukkoja
-
05:46
Vesa osti 150 000 euroa maksaneen matkalipun avaruuteen yli kymmenen vuotta sitten – näin hän suhtautuu pian koittavaan matkaan
-
05:44
Italian ex-presidentti Giorgio Napolitano kuoli 98-vuotiaana
-
05:31
Kadonneen F-35-hävittäjän pilotti laskeutui asuintalon pihaan – seurasi eriskummallinen hätäpuhelu
-
05:13
Pohjoisessa alkaa pitkien öiden aika – tänään on syyspäiväntasaus
-
23:32
Kultaharkkoja, puolen miljoonan verran käteistä ja luksusavoauto – kotiratsia paljasti senaattorin korruptiokätkön Yhdysvalloissa
-
23:10
Tuska kasvaa Raumalla – Lukko-käskijä suorana: "On vähän koeteltu"
-
22:00
Tällainen olisi ollut Kiti Kokkosen seuraava Putous-hahmo – inspiraationa tuttu julkkis
-
21:55
Kanadan Trudeau julkisti yli 450 miljoonan euron tukipaketin Ukrainalle – "Olette historian oikealla puolella"
-
21:39
Salwan Momika suunnitteli jälleen Koraanin polttoa Ruotsissa – poliisi kielsi turvallisuussyihin vedoten
-
Lataa lisää