Ruotsissa dramaattinen yö – poliisi ampui kohti kolmea ihmistä kolmessa eri välikohtauksessa

Ruotsissa poliisilla on ollut poikkeuksellinen viime yö. Muutaman tunnin kuluessa poliisit ampuivat kohti uhkaavaa henkilöä kolmessa eri välikohtauksessa eri puolilla maata. Kaksi poliisin luodeista haavoittunutta oli aseistautunut veitsellä, yksi ampuma-aseella.

Ainakin kahden ammutun vammoja kuvataan vakaviksi. Yksi henkilöistä sai luodin vatsaansa. Poliisi kirjoittaa kotisivullaan, että kohti hyökkäävän ihmisen pysäyttämiseksi joudutaan joskus ampumaan ylävartaloon eikä esimerkiksi jalkoihin, joihin osuminen on epävarmempaa.

Välikohtaukset tapahtuivat Tukholmassa, Lidköpingissä ja Skånessa sijaitsevassa Bjuvissa.

Keskimäärin vastaavia virka-aseeseen turvautumisia tapahtuu Ruotsissa vähemmän kuin kaksi kuukaudessa. Esimerkiksi viime vuonna poliisi ampui 18 kertaa varoituslaukauksia ja 21 kertaa kohti ihmistä tai ajoneuvoa.

Jengiväkivalta nousi tärkeäksi vaaliteemaksi Ruotsissa 9:38
Katso myös: Jengiväkivalta ja aseet ovat puhuttaneet Ruotsissa paljon. Ne nousivat suureksi vaaliteemaksi viime sunnuntaina järjestetyissä vaaleissa.

Lue myös:

    Uusimmat