Suomen jääkiekkomaajoukkue menetti F-jatkolohkon voiton hävittyään sunnuntai-iltana Ruotsille maalein 4-2. Suomi sijoittuu lohkossaan toiseksi ja kohtaa puolivälieräottelussa USA:n.
Ottelun kaksi ensimmäistä erää olivat Suomen kovaa painostusta. Ajassa 8.56 Petteri Nummelin vei hurjan suomalaispyörityksen jälkeen Suomen 1-0-johtoon. Syöttöpisteen osumasta sai Kimmo Rintanen. Ruotsin tasoitusmaalin teki Kristian Huselius, jonka veto lipsahti helposti Suomen maalivahdin Jussi Markkasen selän taakse ajassa 11.39. Suomella oli avauserässä lukuisia erinomaisia maalipaikkoja, mutta Tommy Salo torjui upeasti Ruotsin maalilla.
Toisessa erässä ajassa 25.45 Niklas Hagman sutaisi Janne Niinimaan loistavasta syötöstä Suomen 2-1-johtoon. Syöttöpisteen maalista sai Niinimaan lisäksi myös Raimo Helminen.
Suomi hallitsi sunnuntaina peliä ajoittain näytöstyyliin. Tarvittavaa terävyyttä viimeistelyssä ei kuitenkaan ollut.
Ensimmäisessä erässä Janne Ojanen ampui tolppaan, ja Kimmo Rintanen tuhlasi läpiajon Ruotsin maalivahti Tommy Saloa vastaan.
Ruotsi tuli kolmanteen erään kovalla latauksella. Erää ehdittiin pelata vain 54 sekuntia, kun Daniel Tjärnqvist tasoitti pelin 2-2-tilanteeseen. Ruotsi sai tasoitusmaalista hurmoksen päälle. Tre Kronor teki 3-2-johtomaalin ajassa 53.03, kun Thomas Rhodin roiskaisi kiekon Markkasen vartioiman maalin yläkulmaan.
Lohkovoiton kannalta ratkaisevan Ruotsin neljännen maalin teki Andreas Johansson. Yhden maalin tappio olisi vielä jättänyt Suomelle mahdollisuuden lohkovoittoon, mutta kahden maalin tappio pudotti Suomen auttamatta lohkon kärkipaikalta.
-Loimme Ruotsia vastaan sentään riittävästi maalipaikkoja, Suomen päävalmentaja Hannu Aravirta lohduttautui.
Suomi sijoittui F-lohkon kakkossijalle ja saa puolivälieräottelussa vastaansa Yhdysvallat.
Ruotsi-Suomi 4-2 (1-1, 0-1, 3-0).
1. erä: 8.56 Petteri Nummelin (Kimmo Rintanen) 0-1, 11.39 Kristian Huselius (Per-Johan Axelsson) 1-1
Jäähyt: 12.34 Kim Johnsson R 2 min, 16.32 Raimo Helminen S 2 min, 19.11 Magnus Johansson R 2 min.
2. erä: 25.45 Niklas Hagman (Janne Niinimaa, Helminen) 1-2.
Jäähyt: 20.23 Thomas Rhodin R 2 min, 23.09 Mathias Johansson R 2 min, 27.47 Timo Pärssinen S 2 min, 29.35 Jere Karalahti S 2 min, 35.11 Mattias Weinhandl R 2 min.
3. erä: 40.54 Daniel Tjärnqvist (Henrik Zetterberg, Weinhandl) 2-2, 53.03 Rhodin (Niklas Andersson) 3-2 sr., 56.16 Andreas Johansson (Per-Johan Axelsson, Rhodin) 4-2.
Jäähyt: 59.34 Ruotsi jr. 2 min.
Torjunnat: Tommy Salo R 17+7+14=38, Jussi Markkanen S 8+6+6=20.
Jäähyt yht: Ruotsi 6x2 min, Suomi 3x2 min.
Päätuomari: Scott Hutchinson, Kanada.
Yleisöä: 9227.
(MTV3)