Ruotsalaiskaksikko Suomen avoimen mestaruusturnauksen johdossa

Golf, pallo ja reikä
Golf, pallo ja reikäCopyright Alma Media Oyj 2000
Julkaistu 13.07.2002 20:49

Mikael Piltz jatkaa edelleen parhaana suomalaisena golfin Suomen avoimessa mestaruusturnauksessa kolmen kilpailupäivän jälkeen. Jaetulla seitsemännellä sijalla oleva Piltz löi lauantaina Euroopan haastajakiertueeseen kuuluvassa kilpailussa loistavissa olosuhteissa tuloksen 71. Hän on neljän lyönnin päässä kärjestä, kun pelaamatta on enää sunnuntainen päätöskierros. Kilvan kärjessä on ruotsalaiskaksikko Wilhelm Schauman ja Johan Edfors, jotka lähtevät sunnuntain kierrokselle tilanteesta 11 alle mittatuloksen eli parin.

Amatööri Schauman oli päivän nimi Espoossa, sillä 22-vuotias ruotsalainen oli lähellä yltää kenttäennätykseen. Kaukaista sukua Eugen Schaumanille oleva ruotsalainen teki yhdeksän birdietä ja kirjasi tuloksen 63, mikä on lyönnin kenttäennätyksestä. Myös Edfors teki yhdeksän birdietä, mutta kun mukaan mahtui myös kaksi bogeyta, oli lopputulos 65.

Schauman on lupaava pelimies, joka voitti tänä vuonna USA:n yliopistomestaruuden Minnesotan joukkueessa. Edfors puolestaan on voittanut tällä kaudella kerran Nordic-liigan kilpailun. Kolmantena golfaa tänään 67 pelannut Italian Alessandro Tadini.

Huono alku

Piltz sai huonon alun kierrokselleen, kun hän teki bogeyt väylillä 1 ja 3. -Kun oli tehnyt bogeyn seitsemännellä väylällä, mietin meneekö tänään edes 80 rikki, Piltz sanaili klubitalolla. -Putteri oli kylmä tänään. Käytin sitä tänään 31 kertaa, kun kahdella ensimmäisellä kierroksella puttasin 28 ja 25 kertaa. Se kertoo, mistä ero syntyi, Piltz kuvasi.

Päivän kierroksen birdiet Piltz teki 4., 12., 15. ja 16. väylällä. -Caddieni Lehdon Sami piti minut pystyssä, muuten olisin vieläkin jossain bunkkerissa, Piltz kiitteli mailapoikaansa. Päivän parhaan suomalaiskierroksen pelasi Tuomas Tuovinen, joka kiersi Espoon 70 lyönnillä ja on nyt jaetulla sijalla 24. -Löin 15 griiniosumaa, mutta sähläsin birdiepaikkoja, Tuovinen harmitteli.

Kierrokseen mahtuu yksi birdie (14. väylä), yksi eagle (15.) ja yksi bogey (17.). -Avasin 15:nnellä oikealle raffiin, mutta sain sieltä vapaan dropin tuetun puun takia ja näin hyvän linjan lipulle, ja löin rautakuutosen kahteen metriin, Tuovinen kertasi päivän kohokohtaa. Tuovinen on yhteistuloksella neljä alle jaetulla 24. sijalla. Matkaa kärkeen on siis seitsemän lyöntiä.

Ihasteltavaa ja harmiteltavaa

Tuovinen sai ihailla loistavaa peliä, koska juuri hänen ryhmässään pelasi Schauman, joka oli lähellä tehdä kenttäennätyksen. -Ajattelin, että kaveri voi pelata vaikka alle 60, hänellä oli siihen hyvät mahdollisuudet. Anssi Kankkonen kiersi tänään kentän 73 lyönnillä. -Heräsin tänään väärällä jalalla. Päivä oli todella vaikea, Kankkonen tuskaili.

-Kaksi ensimmäistä kierrosta oli hauskaa, mutta tämä päivä muistutti mistä ammattilaisgolfissa on pahimmillaan kyse, Kankkonen jatkoi. Kankkonen ei ole panostanut enää täysillä golfiin, mutta ei ole vielä tehnyt päätöksiä jatkosta. -Mennään päivä kerrallaan. Espoon jälkeen lähden kesämokille lomalle, seuraavaksi pelaan Talman haastajakiertueen kisassa. Kankkosen yhteistulos kolme alle parin riittää kolmen päivän jälkeen jaetulle 33. sijalle.

Myös Panu Kylliäisen päivä oli tuskainen. Mies kirjasi peräti 78 lyöntiä, eikä ollut tyytyväinen lyönteihinsä. Yhteistuloksessa kolme yli parin pelaa myös Mikko Manerus, joka lopetti kahteen bogiin ja merkitsi lauantaina tuloksen 76. Kylliäinen ja Manerus ovat yhteistuloksessa jaetulla 55. sijalla. Euroopan kakkoskiertueen osakilpailu pelataan jo 15. kerran, ja tämän vuoden palkintosumma on 100000 euroa, joista voittaja kuittaa 16660 euroa.

(MTV3 - STT)