Ruotsalaishiihtäjiä epäilty dopingista – maajoukkue ryhtyy toimenpiteisiin

Aiemmin Pyeongchangin talviolympialaisten käynnistyttyä Ruotsin yleisradioyhtiö SVT kertoi, että kahden nykyisen Ruotsin maajoukkuehiihtäjän veriarvot vuosien 2001–2010 väliltä viittaavat dopingin käyttöön. Ruotsin maastohiihtomaajoukkueessa ryhdytään asiasta toimenpiteisiin.

SVT ei paljastanut hiihtäjien nimiä, mutta sen mukaan kyse oli yhdestä miehestä ja yhdestä naisesta. SVT:n mukaan veriarvot olivat niin korkeat, ettei niille ole luonnollista selitystä.

Ruotsin maajoukkuelääkäri Per Andersson kertoo nyt, että Ruotsissa järjestetään asiasta kokous.

– Me käymme tästä asiasta sisäisen keskustelun. Olemme päättäneet käydä sen, kun palaamme kotiin, Andersson sanoo Expressenin mukaan.

Anderssonin mukaan dopingsyytökset ovat virheellisiä, ja Ruotsin maajoukkueessa niihin suhtaudutaan vakavasti. 

– Meidän täytyy kerätä kaikki tiedonjyväset, kaikki saatavilla olevat faktat. Sen jälkeen arvioimme, mihin toimenpiteisiin ryhdymme.

Myös Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n antidoping-asiantuntija Rasmus Damsgaard on ottanut aiheeseen kantaa.

– He (SVT:ssä) sanovat, että heillä on todisteita, mutta heillä ei ole. Tämä on pelkkää bluffia, Damsgaard toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat