Mainos

Ruorijuoppoja vesillä hieman aiempaa enemmän

Eniten alkoholia nauttineita veneilijöitä tavattiin viime kesän aikana moottoriveneistä, joissa on enintään 20 hevosvoiman moottori.

Poliisin ja rajavartiolaitoksen yhteisessä vesiliikenteen seurantatutkimuksessa havaittiin viime kesänä hieman aiempaa enemmän ruorijuoppoja. Poliisi havaitsi tutkimusratsioissa yhteensä 59 vesiliikennejuopumusta. Poliisi puhallutti parhaaseen veneilyaikaan juhannuksesta heinäkuun loppupuolelle kaikkiaan 2718 veneen kuljettajaa.

Alkoholia oli maistellut lähes viidennes kuljettajista. Vahvemmin maistissa oli hieman alle viisi prosenttia. Vesiliikenteen ruorijuopumuksen raja on yksi promille.

- Ruorijuopumus on tulosten perusteella hienoisessa kasvussa verrattuna kahteen edelliseen vuoteen. Toisaalta tilanne on edelleenkin parempi kuin 1990-luvun lopun ja vuosituhannen vaihteen vuosina, toteaa poliisitarkastaja Timo Ajaste sisäministeriön poliisiosastolta.

Eniten alkoholia nauttineita veneilijöitä tavattiin alle rekisteröintirajan olevista veneistä eli moottoriveneistä, joissa on enintään 20 hevosvoiman moottori.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.