Ruoki pikkulintuja turvallisesti ja huolella

Lisäravinto on tarpeen monille Suomessa talvehtiville varpuslinnuille, sillä talven edetessä yhä useampi pikkulintu joutuu turvautumaan lintulautojen ruokatarjontaan. Isoissa lintuparvissa myös tartuntataudit voivat levitä.

Hyvällä ruokintapaikalla ruoka tarjotaan automaateista, joihin lintu ei pääse sisään. Ruoka pysyy puhtaana lintujen syljestä ja etenkin ulosteista. Jotkut taudinaiheuttajat, kuten ulosteissa leviävä salmonellabakteeri, voivat tarttua myös ihmisiin ja muihin ruokintapaikalla liikkuviin eläimiin. Ruokinta-automaattien on oltava kestävää ja puhdistettavissa olevaa materiaalia.

Linnut levittelevät siemeniä ja niiden kuoria ahkerasti ruokintapaikalla, ja maahan kertyy myös ulosteita. Kertynyt jäte on puhdistettava aika ajoin pois, varsinkin jos ilma muuttuu lämpimämmäksi ja ruokapaikan ympäristö kosteaksi.

Lintuja tulee ruokapaikalle sitä enemmän, mitä runsaammin ja parempilaatuista ruokaa on tarjolla. Yhden tartuntaa kantavan linnun eritteet pääsevät lintulaudalla kosketuksiin kymmenien, jopa satojen lintujen kanssa. Tarjottavan ruoan määrä on syytä pitää kohtuullisena, jolloin puhtaanapito ja tautitilanteen hallinta on helpompaa. Jos ruokintaintoa ja ruokaa riittää runsaasti, voi harkita toisen ruokintapisteen perustamista eri paikkaan.

On myös syytä valita ruokintapaikka niin, ettei siitä aiheudu harmia naapurustolle. Hyvin hoidettu ruokintapaikka tuottaa iloa ja hyötyä niin linnuille kuin lähiympäristön ihmisillekin.

Kuolleita lintuja ruokintapaikalla?

Joskus kaikista varotoimista huolimattakin tautiepidemia voi iskeä ruokintapaikalle. Toisinaan nähdään paljon kuolleita, toisinaan vain yksittäisiä sairaita lintuja.

Ruokintapaikoilta saadut lintunäytteet ovat tärkeä osa valtakunnallista tautiseurantaa, joten sairauksien ja kuolemien selvittämiseksi kuolleita lintuja kannattaa lähettää tutkittavaksi Eviraan, Kala- ja riistaterveyden tutkimusyksikköön, Ouluun. Tutkimuksesta ei peritä maksua ja tutkimustulos lähetetään aina kirjallisena näytteen lähettäjälle.

Lähde: Evira

(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Uusimmat