Suomi, 1999. Ohjaus: Olli Saarela. Käsikirjoitus: Antti Tuuri, Olli Saarela. Kuvaus: Kjell Lagerroos. Leikkaus: Jukka Nykänen. Tuotanto: Marko Röhr, Ilkka Y.L.Matila. Pääosissa: Peter Franzen, Irina Björklund, Kari Heiskanen, Kari Väänänen, Taisto Reimaluoto, Arttu Kapulainen, Tommi Eronen, Pekka Heikkinen, Pekka Huotari. Kesto: 125 min.
Elokuvallaan Lunastus kannuksensa lunastanut Olli Saarela jatkaa Rukajärven tiessä kovien aiheiden käsittelyä. Sotakuvaus Rukajärven tie keskittyy kuvaamaan yksilöitä ja kuolemaa syrjässä tulilinjoilta ja ilman suunnatonta räiskettä. Varsinaisia taistelukuvauksia tärkeämmiksi Saarela on nostanut henkilöt ja heidän tapansa käsitellä sotaa, kuolemaa ja surua. Elokuva perustuu Pekka Parikan ohjaaman Talvisodan tavoin Antti Tuurin tekstiin. Talvisodassa historiallisesti mahdollisimman virheettömään tapahtumien käsittelyyn pyrkinyt Parikka jätti henkilökuvauksen liiaksi tulituskohtausten jalkoihin. Dokumentaarinen lähestymistapa teki sotavisiosta tunnetasolla kylmän ja etäisen. Rukajärvessä sodalla taasen on hyvin monet inhimilliset kasvot.
Jatkosodan alkuun sijoittuvan tarinan päähenkilönä on nuori luutnantti Eero Perkola (Peter Franzen), jonka johtama polkupyöräosasto saa käskyn tutkia vihollisen liikkeitä Lieksajärven takana sijaitsevissa venäläiskylissä. Kesken matkaa Perkola kuulee lottana toimivan kihlattunsa Kaarinan (Irina Björklund) kuolemasta. Henkiset kärsimykset ja sodassa alituisesti läsnäoleva julmuus synnyttävät sotilaissa yhä lisää primitiivistä julmuutta. Ulkoisesti siisti sotanäyttämö on sisältä räjähdysaltis: väkivaltaan, kaaokseen, julmuuteen ja kostoon on helppo luisua. Kuolema väijyy kaikkialla; se on jatkuvasti sotilaiden mielessä, vaikka osuukin kohdalla aina yhtä sattumanvaraisesti ja yllättäen.
Kjell Lagerroosin moni-ilmeinen kamera tallentaa tarkasti maisemat, tilanteet ja koko väkivallan karmeuden. Välillä miljöitä maalaillaan rauhallisen tyynesti, välillä vaaraa ennakoidaan hermostuneilla kameranliikkeillä. Tuomas Kantelisen musiikki on lyyristä ja tunnelmallista vaikka teemoiltaan jonkin verran toisteista. Musiikkia on myös käytetty elokuvassa viisaan säästeliäästi; hiljaisuuskin on yksi vaihtoehto toisin kuin useimmissa Hollywood-elokuvissa. Musiikillisesti hieno kohtaus on mm. miinaan astuneen sotilaan hiljainen muistohetki. Yksi miehistä alkaa laulaa kappaletta; ja hetken kuluttua orkesteri yhtyy säestämään harrasta laulua.
Antti Tuurin lakoninen ja elokuvaa ajatellen harmaalta tuntuva teksti on Tuurin ja Saarelan yhteistyönä muokkautunut hienosti eteenpäin soljuvaksi kerronnaksi ja meheväksi dialogiksi. Hersyvimmät kommentit pääsee lausumaan armoton ryssänvihaaja Jussi Lukkari (Kari Heiskanen). Erilaisia tyyppejä sisältävä henkilögalleria on kaikessa runsaudessaan onnistunut. Franzen tekee vähäeleisen ja vaikuttavan roolin polkupyöräjoukon johtajana, joka oikean sodan ohella joutuu käymään omaa henkilökohtaista sotaansa surua vastaan.
Itse taistelukohtaukset, joihin päästään vasta aivan elokuvan lopulla, kilpailevat teknisesti ja kerronnallisesti taidolla tehtyjen amerikkalaisten sotaelokuvien kanssa. Vaikka tapahtuma-aika ja -paikka sijoittuvatkin historiallisesti aitoon suomalaiseen todellisuuteen, elokuvan kerronnalliset esikuvat löytyvät luultavasti Yhdysvalloista, Stanley Kubrickin henkisestä maaperästä. Yksilötason kautta sotaa lähestyvä Rukajärven tie on täysiverinen sotaelokuva, josta löydän vain muutamia, kokonaisuuden kannalta vähäpätöisiä kauneusvirheitä ja joitakin epäjohdonmukaisuuksia. Suurten suomalaisten sotaelokuvien sarjaan listautuva Rukajärven tie on lähestymistapansa inhimillisyydessä ja koskettavuudessa lähimpänä Edvin Laineen legendaarista Tuntematonta sotilasta. Uuden polven tekijäryhmä näyttää, ettei vaikuttavan sotaelokuvan luomiseksi vaadita omaa henkilökohtaista sidettä sotaan.
Teksti: Minna Karila