Ruandan senaatti hylkäsi kuolemanrangaistuksen

Jos Ruanda luopuu kuolemanrangaistuksesta, se saattaa vaikuttaa myös Suomessa vangitun kansanmurhasta epäillyn kohtaloon.

Ruandan parlamentin ylähuone on äänestänyt kuolemanrangaistuksen hylkäämisen puolesta. Päätös voi johtaa siihen, että vuoden 1994 kansanmurhasta epäiltyjä aletaan luovuttaa ulkomailta kotimaahansa.

Senaattorit hyväksyivät lakiesityksen yksimielisesti. Ruandan oikeusministeri Tharcisse Karugama arvioi, että laki tulee voimaan kuluvan kuun loppuun mennessä.

Uusi laki muuttaisi noin 600 kuolemantuomion saaneen ruandalaisen tuomiot elinkautisiksi vankeusrangaistuksiksi.

Vaikutuksia Porvoossa vangitun ruandalaisen kohtaloon?

YK:n kansainvälinen Ruanda-tuomioistuin on pitänyt kuolemantuomion poistamista ehtona sille, että kansanmurhasta epäiltyjä voidaan luovuttaa Ruandan oikeuslaitoksen tuomittavaksi.

Ruandassa tapettiin vuonna 1994 muutamassa viikossa noin 800 000 henkeä, joista suurin osa kuului maan tutsivähemmistöön.

Kansanmurhasta epäiltyjä on paossa eri puolilla maailmaa. Myös Suomessa tutkitaan Porvoossa vangitun ruandalaisen osallisuutta verilöylyyn.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat