Belgia, 1998. Käsikirjoitus ja ohjaus: Patrice Toye. Kuvaus: Richard van Oosterhout. Leikkaus: Ludo Troch. Tuotanto: Antonino Lombardo. Pääosissa: Aranka Coppens, Sara de Roo, Dirk Roofhooft, Frank Vercruyssen, Joost Wijnant. Kesto: 97 min.
Rosie kertoo 13-vuotiaasta tytöstä ja tämän ankeisiin seurauksiin päättyvästä kiintymyksestä nuoreen äitiinsä. Belgialaisen Patrice Toyen elokuva näyttää ulkoisesti 1970-luvun dokumentaariselta realismilta vaatteineen, miljöineen ja hieman suttuisine kuvajälkineen. Mikään tarinassa ei silti osoita, että siinä elettäisiin 70-lukua. Fiktiivisen elokuvan arkirealistinen ulkoasu on kenties loogista ohjaajalle, jonka ura ennen Rosiea pitää sisällään lyhytelokuvia ja dokumentteja.
Elokuva alkaa siitä, kun psykologi haastattelee Rosiea nuorisovankilassa. Päähenkilö kertoo psykologille olevansa orpo, jolla on vain sisko ja veli. Vasta lopussa katsojalle selviää, mikä Rosien rikos ja sen motiivi oikein on. Ja elokuva on ehtinyt jo liki puoleenväliin ennen kuin Toye paljastaa sisaren olevan itse asiassa tytön äiti, jonka rakkaudestaan huolimatta on vaikea hyväksyä teinirakkautensa hedelmää. Faktojen pimittäminen ja niiden asteittainen paljastaminen on dramaturgisesti nokkela ratkaisu, vaikka takaumien ja nykyhetken vuorottelussa ei sinänsä olekaan mitään uutta. Mutta elokuvaa rasittaa paikoittainen laahaavuus, mikä hieman vaimentaa kiinnostusta Toyen käsikirjoittamaan koskettavaan tarinaan.
Aranka Coppens tulkitsee taidolla elokuvan nimiroolia, ailahtelevaa, murrosiän ja mutkikkaiden kotiolojen hämmentämää Rosiea. Tyttö pakenee usein omaan mielikuvitusmaailmaansa, joka on syntynyt kioskikirjallisuuden tarjoamista mielikuvista, seksiä tihkuvista maskuliinisista miehistä ja yltiöromanttisista hetkistä. Mielikuvitus synnyttää myös Rosielle oman täydellisen unelmapoikaystävän, joka on aina valmis kuuntelemaan ja ymmärtämään elämässään eksyksissä olevaa tyttöä. Rosie pakenee omiin fantasioihinsa ja soveltaa niitä todellisuuteen. Maailmojen yhteentörmäyksestä kehittyy elämä, jossa vallitsee lapsen kehittymätön logiikka ja moraali.
Rosie on tarina alemman keskiluokan karuista ihmisistä, jotka eivät osaa hyväksyä menneisyyttään vaan salaavat asioita tavoitellessaan jonkinlaista utopistista onnea. Kerronnallinen tylsyys voi johtua siitä, että Toye on lähtenyt tekemään kokopitkää fiktiota kuin dokumentaristi. Tai sitten syynä voi olla se, että ohjaaja on läpeensä eurooppalainen elokuvantekijä, joka luottaa henkilökuvien voimaan vailla amerikkalaisessa massatuotannossa vallitsevaa säästelemätöntä patetiaa ja kuvallista draivia.
Teksti: Minna Karila