Rosberg tyrmää Buttonin syytökset

Nico Rosberg (Kuva: EPA/JENS BUETTNER)
Nico Rosberg (Kuva: EPA/JENS BUETTNER)
Julkaistu 04.10.2009 11:04(Päivitetty 04.10.2009 11:25)

Williams-kuljettaja Nico Rosberg ei usko saavansa rangaistusta, joka pudottaisi hänet Japanin GP:n viidenneltä sijalta.

Brawn-tallin taholta on protestoitu sitä, että ajoi liian vauhdikkaasti radalta varikolle tilanteessa, jossa saatiin tieto turva-auton tulemisesta radalle. Säännöt määräävät tietyn minimiajan, joka kuljettajan on käytettävä tullessaan varikolle turva-autotilanteessa.

- Voin sanoa varmuudella sen, että en saanut mitään etua. Olemme tutkineet tilanteen ja kaiken pitäisi olla kunnossa, Rosberg vakuutteli BBC:lle.

MM-sarjan kärkikuljettaja Jenson Button väitti Rosbergin hyötyneen neljällä sekunnilla mahdollisesta rikkeestään.

- Heidän väitteensä eivät pidä paikkaansa, Rosberg totesi.

- Kun turva-auto tulee radalle, rattiin ilmestyy tavoiteaika, jota ei saa alittaa varikolle ajaessaan. Ennen varikon sisäänmenoa on viiva, jonka kohdalle on ajettava minimiajassa. Mielestäni tein juuri niin, Rosberg jatkoi.

Mikäli Rosbergia rangaistaan, saa hän todennäköisesti 25 sekunnin aika-sakon, jonka myötä sijoitus putoaa 15:nneksi. Brawn-talli varmistaisi tuolloin valmistajien maailmanmestaruuden.

Lue myös:
Vettel voitti ylivoimaisesti, Räikkönen neljäs
Rosbergin viides sija vaarassa
Button: Rosberg hyötyi neljä sekuntia

Kovalainen tiukassa taistossa Sutilin ja Fisichellan kanssa:

Sumo video id

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Japani 2009