– Ei mitään perusteluja! Roosa Simola, 16, puhisi koelauluhuoneesta päästyään. Nuori laulukokelas oli avoimen harmistunut, kun ei saanut tuomareilta kaipaamiaan kehityskommentteja.
Renkolaisen Roosan golden ticket jäi Tampereella saamatta. Hän lauloi tuomareille Stellan Aamunkuiskauksen, mutta sai sille epämieluisan vastaanoton.
– Nina Tapio istui keskellä ja sanoi, että hän puhuu kaikkien puolesta, kun ei päästä minua jatkoon. Ei mitään perusteluja! Pojat eivät sanoneet mitään. Se oli niin kuin siinä, Roosa purki tuntojaan koelauluhuoneesta päästyään.
Laulajatar uskoi uusintayritykseen.
– Ajattelin, että Helsinkiin voisin vielä tulla. Sitä ennen aion laulaa todella paljon! Tuskin jatkan samalla biisillä. Valitsen jotain, missä on pakko laulaa voimakkaasti. Kappale ei ole välttämättä kotimainen, mutta pop- ja rocklinjalla pysyn.
Kompastui unohteluun
Roosa myönsi, että hänellä itsellään oli jotain tuntumaa putoamisen syystä.
Sanojen unohtelu haittasi keskittymistä.
– En ehkä laulanut tarpeeksi voimakkaasti. Rupesi jännittämään todella paljon, joten en luottanut itseeni enkä siihen, että muistan sanat.
Harmin asteikolla kahdeksan
Roosa arvioi, että asteikolla 1-10 häntä harmitti kahdeksan verran.
– Lähdin kokeilumielellä. En uskonut, että kovin pitkälle pääsen, mutta pitäähän sitä aina yrittää. Tiesin, etten pääse jatkoon, koska niin monia hyviä laulajia on käännytetty pois.
Poikaystävä Pekka Hyvönen pussasi tyttöystävänsä Roosa Simolan paremmalle tuulelle. Kuva: MTV3.
Muillekin, joilla jatkopaikka jäi saamatta, Roosalla oli viesti:
– Pitää harjoitella laulamista, eikä saa päästää unelmasta irti. Pitää vaan tsempata eteenpäin ja pistää kaikkensa unelman eteen. Sen voi toteuttaa, kun tarpeeksi yrittää!
Idols – ensimmäinen jakso uusintana perjantaina 12.9. klo 17.00 MTV3. Toinen jakso Tampereen koelauluista sunnuntaina 14.9. klo 20.00 MTV3!
Teksti: Laura Kokko/MTV3