Romanttiset elokuvat pilaavat parisuhteen

Kuva: Shutterstock
Copyright MTV Oyj/Shutterstock 2010
Julkaistu 23.07.2010 10:09(Päivitetty 29.10.2012 10:12)

Siirappiset rakkauselokuvat saavat ihmiset vertaamaan leffojen tapahtumia omaan parisuhteeseensa. Moni tuntee parisuhteensa laimeaksi, koska oikea elämä ei ole samanlaista kuin valkokankaalla.

Tutkimusten mukaan romanttiset elokuvat tekevät hallaa parisuhteelle, koska ne luovat epärealistisia odotuksia. Tuhannesta australialaiseen tutkimuskyselyyn vastanneesta lähes puolet myönsi, että romanttiset elokuvat ovat pilanneet heidän käsityksensä ihanteellisesta parisuhteesta.

Isossa-Britanniassa tehdystä tutkimuksesta saatiin myös samanlaisia tuloksia. Sen mukaan suhteen osapuolilla oli vaikeuksia kommunikoida keskenään romanttisten elokuvien katsomisen jälkeen. Vastaajien mielestä kumppanin pitäisi sanomattakin tietää, mitä toinen haluaa, jos kumppani on se oikea.

Yksi elokuva voi saada aikaan tyytymättömyyden tunteen jopa vuosiksi eteenpäin. Ihmiset haluavat tuntea samaa parisuhteessaan kuin romanttisten leffojen aikana. Oikean parisuhteen ylläpitäminen vaatii työtä, tahtoa ja yrittämistä. Elokuvissa kaikki tapahtuu kuin itsestään.

Elokuvien yliromanttiset rakkauskohtaukset saavat suhteessa elävät haluamaan samaa kumppaniltaan. Pettymys voi kalvaa mieltä, kun siippa ei tuokaan kukkia ja suklaata kotiin tai lepertele lemmentunnustuksia korvaan. Erityisesti toista osapuolta on helppo syyttää epäromanttisuudesta. On mukavampaa, kun toinen yllättää, eikä itse tarvitse tehdä mitään.

Lähde: Daily Mail

Kuva: Shutterstock

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle