Romanian väkiluku pieneni EU-jäsenyyden myötä

Romanialaisviljelijä lähellä Romanian ja Moldovan rajaa noin 400 kilometrin päässä Bukarestista.
Kuva läheltä Romanian ja Moldovan rajaa.
Julkaistu 03.02.2012 00:48(Päivitetty 16.02.2012 03:17)

Romanian väkiluku on huvennut 2000-luvulla usealla miljoonalla, kertoo tuore väestönlaskenta. Asiantuntijoiden mukaan pääsyitä väkiluvun laskuun ovat väestön ikääntyminen ja maastamuutto. 1990-luvulta lähtien sadattuhannet romanialaiset ovat lähteneet töihin ulkomaille.

Maastamuutto on kiihtynyt sen jälkeen kun Romania liittyi Euroopan unioniin vuonna 2007. Suurin osa lähtijöistä suuntaa Italiaan tai Espanjaan.

Alustavien tietojen mukaan Romanian väkiluku oli viime vuonna 19 miljoonaa. Vielä vuonna 2002 luku oli lähes 22 miljoonaa.

(MTV3 - STT)

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat