Britannia 2008. Ohjaus ja käsikirjoitus: Guy Ritchie. Kuvaus: David Higgs. Leikkaus: James Herbert. Musiikki: Steve Isles. Tuotanto: Steve Clark-Hall, Susan Downey, Guy Ritchie, Joel Silver. Pääosissa: Gerard Butler, Tom Wilkinson, Karel Roden, Mark Strong, Toby Kebbell, Thandie Newton. Kesto: 115 min.
Puuta, heinää ja muutama vesiperä -elokuvan jälkeen Guy Ritchiestä oltiin leipomassa uutta Quentin Tarantinoa. Mutta Snatchin jälkeen Ritchien tuotokset ovat olleet lähinnä noloja. RocknRolla on ohjaajan paluu tuttuun miljööseen ja henkilöhahmoihin. Elokuvassa Englannin ja Venäjän mafiosot ja pikkunilkit kamppailevat Lontoon alamaailman herruudesta ja yrittävät jatkuvasti vedättää ja ryöstää toisiaan. On lukuisia huijauksia, turpaan vetämisiä, paljon kidutusta ja ammuskelua. On myös tukuttain varastettua rahaa, rocknrollia ja seksiä. Huijareita, narkkareita tai muuten tärähtäneitä lymyää kaikkialla.
RocknRolla on keskenkasvuinen elokuva, jossa pullistellaan ja uhotaan paljon mutta jonka ideoiden köyhyyttä ei sekava juoni kaikkine käänteineen ja koukkuineen peitä. Rikollisia yhdistävänä lankana ja toiminnan porkkanana on maalaus, jota katsojille ei koskaan näytetä.
Thandie Newtonin esittämä kohtalokas nainen kävelee aina kuviin korkokengissä, mitä yleensä katsellaan hidastettuna. Suurista ideoista eivät kieli myöskään nopeat leikkaukset, tykittävä dialogi ja kankaalle ilmestyvät selitykset ja ajatuskuplat. Näiden käyttäminen ei vielä rakenna elokuvalle tyyliä. Kaaoksen kuvaaminen ei synny parhaiten kertomalla kaoottisesti. Vaikka kertojanääni esittelee henkilöt ja selittää tapahtumia, vyyhdistä ei silti saa otetta.
RocknRolla n huumori on vastenmielisen nihilististä ja teennäistä. Kaikista hahmoista tehdään joko paskiaisia, typeryksiä tai molempia. Mukana on myös tuhti annos lapsellista homofobiaa. Se, että seksikohtaus kestää vain muutaman sekunnin, on olevinaan hauskaa. Hilpeäksi on tarkoitettu myös tapaus, jossa Gerard Butlerin näyttelemä One Two -niminen gangsteri ei tahdo päästä yli siitä, että on homokollegansa kanssa kerran sortunut tanssimaan hitaita. Hyvät näyttelijät voisivat käyttää aikansa paremminkin kuin mesoamalla tässä elokuvassa. Aidosti cooleja henkilöitä RocknRolla ssa ei ole ainoatakaan, vain joukko infantiileja väkivaltaisia suunsoittajia.
Loppuratkaisu on antikliimaksi, mutta toisaalta mikä tahansa loppu olisi tuntunut yhdentekevältä, koska kiinnostus tarinaan ja sen epämiellyttäviin henkilöihin on haihtunut jo ensimmäisen puolen tunnin aikana. Elokuvan paras anti ovat alkutekstit. Niiden jälkeen voisikin mitään menettämättä kävellä ulos.
Teksti: Minna Karila