(EMI)
Popin supertähti Robbie Williams palaa muutaman vuoden tauon jälkeen ja iskevästi palaakin. Robbien kahta edellistä levyä, Intensive Carea ja varsinkin Rudeboxia lytättiin median taholta eikä ostava kansakaan sitä rakastanut samalla tavoin kuin Robbien aiempia tuotoksia. Itse diggailen noista levyistä ihan yhtä paljon kuin muistakin, niillä on monta loistavaa biisiä.
Nyt Robbie tarjoilee maailmalle uutukaisensa, osuvasti nimetyn Reality Killed the Video Starin, joka on suora viittaus hänen omaan artistiuraansa. Herra Williams on aina ollut tunnettu näyttävistä ja hienoista videoistaan, joilla on saatu monta levyä myytyä. Ainoa huono video, mikä tulee mieleen, on soolouran ensimmäinen video, George Michael –coverista Freedom. Robbie itse on haukkunut biisin ja videon, olihan mies niiden tekoaikana aikamoisessa bilevauhdissa ja elopainoakin oli kertynyt rutkasti.
Uutukaislevyllään Robbie päättää ottaa varman päälle, eikä samanlaisia 80-luvun uutta, urbaania musiikkia ja kulttuuria ihannoivia kokeiluja ole tällä levyllä vaan homma on tehokkaan varmaa peruspoppia, jota kuunnellessa korvat lepäävät.
Levy alkaa Morning Sunilla, jossa on havaittavissa mm. beatlesmaisia säveliä. Toisena biisinä kuullaan ensimmäinen maistiainen, joka levyltä tarjoiltiin joitakin viikkoja sitten sinkun muodossa eli Bodies. Tarttuvasti svengaava raita on kelvollinen poppibiisi, joka sopii mainiosti Robbien aikaisempien hittien perään. Toiseksi sinkuksi on valittu You Know Me. Aluksi biisistä oli kaksijakoiset fiilikset, mutta mitä enemmän sitä on tullut kuunnelluksi, on kappale napannut otteeseensa tarttuvien sävelien ja tunnelmien kautta.
Nelosbiisi Blasphemy rauhoittaa tunnelman hetkeksi ennen kuin Do You Mind nostattaa taas tanssitahtia. Seuraava biisi Last Days of Disco kulkee jälleen Robbien yhden suosikkiyhtyeen eli Pet Shop Boysin tunnelmissa. Edellisellä levyllähän oli biisi We Are the Pet Shop Boys, jolla vierailivat kyseisen yhtyeen jäsenet Neil Tennant ja Chris Lowe.
Minuutin mittaisen Somewheren jälkeen Deceptacon menee ohitettavien biisien joukkoon, mutta sen jälkeen räjähtää: Starstruck on mahtava discobiisi! Supergroove vie alusta loppuun. Heti perään Difficult For Weirdos jatkaa samoilla linjoilla.
Sen jälkeen siirrytään jumituslinjalle, Superblindin tullessa vuoroon. Seuraavana kuultava Won’t Do That on ihan ok biisi, ei mitään ihmeellistä kuitenkaan. Levyn päättää kolmantenatoista kappaleena Morning Sunin Reprise-versio.
Kaiken kaikkiaan Reality Killed the Video Star on kelpo poplevy. Se sisältää huippubiisejä, hyviä biisejä ja muutaman täytekappaleen.