Risto Ulmala valmentamaan Keskisaloa

Jukka Keskisalo, kuva: Lehtikuva/Vesa Moilanen
Jukka Keskisalo, kuva: Lehtikuva/Vesa Moilanen
Julkaistu 19.10.2008 11:35(Päivitetty 19.10.2008 13:32)

Estejuoksun hallitseva Euroopan mestari Jukka Keskisalo aloittaa valmennusyhteistyön takavuosien huippujuoksija Risto Ulmalan kanssa. Keskisalon ja häntä vuodesta 2001 valmentaneen Tommy Ekblomin yhteistyö päättyi yhteisymmärryksessä viime kesän jälkeen.

- Tommylle kuuluu kiitos siitä, että hän nosti minut kansainvälisen tason juoksijaksi ja Euroopan mestariksi. Olen kuitenkin jo 27-vuotias ja urallani on vielä yksi iso askel ottamatta maailman terävimpään kärkeen. Olen tutkinut takavuosien suomalaisten huippujuoksijoiden harjoittelua ja Risto Ulmalan tapa työskennellä on aina miellyttänyt minua, joten päätin ehdottaa hänelle yhteistyötä, Keskisalo sanoo.

Keskisalo odottaa yhteistyöstä Ulmalan kanssa uusia virikkeitä ja osaamista hienosäätöön.

- Risto on sitoutunut olemaan vahvasti mukana päivittäisvalmennuksessa ja leireillä ja meillä näyttäisi olevan yhteinen ajattelutapa harjoitteluni kehittämisestä. Tarkkoja tavoitteita yhteistyölle ei ole vielä asetettu, mutta ennätyksiä tässä lähdetään laittamaan remonttiin ja sitä kautta menestystä pitäisi tulla myös arvokisoissa, kertoo Keskisalo.

Ulmala: Ehdotus josta ei voinut kieltäytyä

Pitkään Yhdysvalloissa asunut Risto Ulmala muutti viime keväänä perheineen takaisin Suomeen ja Muurameen. Ulmala on aktiiviuransa jälkeen ollut jonkin verran mukana järjestämässä vuoristoleirejä kestävyysurheilijoille, mutta henkilökohtaisia valmennettavia hänellä ei ennen Keskisaloa ole ollut.

– Jukka otti yhteyttä ja aika nopeasti alkoi tuntua siltä, että kyseessä oli ehdotus josta ei voinut kieltäytyä. Sydän sykkii edelleen huippu-urheilulle ja kestävyysjuoksulle ja haluan olla omalla panoksellani mukana auttamassa tämän hetken parasta suomalaista ratajuoksijaa eteenpäin urallaan, Ulmala sanoo.

– Jukka on hyvin harjoitellut, motivoitunut ja älykäs urheilija, joka ei tyydy helppoihin ratkaisuihin. Harjoittelussa tulemme keskittymään siihen että riittävä kovuus ja vauhtikestävyys löytyvät maailman huippuvauhdissa pysymiseksi. Perusominaisuuksiltaan ja nopeudeltaan Jukka on jo maailman kärkitasoa, Ulmala analysoi.

Omalla urallaan Risto Ulmala edusti Suomea viidesti EM-, MM- ja olympiakisoissa ja sijoittui parhaimmillaan seitsemänneksi Tokion MM-kilpailujen 5000 metrillä vuonna 1991. EM-tasolla Ulmala sijoittui 5000 metrillä kuudenneksi vuonna 1990 Splitissä ja seitsemänneksi vuonna 1994 Helsingissä. Hänen ennätyksikseen kirjataan 3000 metrillä 7.44,5, 5000 metrillä 13.21,90 ja 10000 metrillä 27.53,00 sekä maratonilla 2.13.58.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu