Rio

Kohtalo kuljettaa siniaran poikasen Brasilian lämmöstä Minnesotan lumiseen talveen, Linda-tytön rakkaaksi lemmikiksi. Lintu nimetään värinsä mukaan Bluksi. Se osaa paahtaa leipää ja toimia herätyskellona mutta ei lentää. Se nauttii kuitenkin leppoisasta elämästään ja kaakaohetkistä kirjakauppaa pitävän omistajansa seurassa.

Kotoisa harmonia särkyy, kun brasilialainen ornitologi Tulio tulee visiitille ja kertoo, että Blu on lajinsa viimeinen koiras. Lajin säilymisen kannalta on välttämätöntä lennättää lintu lemmenlomalle Rio de Janeiroon. Matka ajoittuu luonnollisesti keskelle kuuminta karnevaalihumua, eivätkä asiat suju suunnitelmien mukaan lintuvarkaiden punoessa omia katalia juoniaan.

Elokuva korostaa sitä, miten linnut ovat ihmisten tavoin yksilöitä ja oman elinympäristönsä muovaamia. Perimä ei siis määrää kaikkea.

Tämä käy harvinaisen selväksi Blun kohdatessa Jewelin, lajinsa viimeisen naaraan. Se on ujo ja uudesta tilanteesta hermostunut, kun taas kipakkaa Jewelia kiinnostaa vain rajaton vapaus. Kun harvinaisia lintuja metsästävät roistot kidnappaavat Blun ja Jewelin ja sitovat nämä rautakahleilla toisiinsa, lintujen on sopeuduttava yhteiseloon, myös pakomatkallaan.

Blulle sen synnyinpaikka viidakko hämähäkkeineen ja muine ötököineen on hermoja raastava kauhistus. Kohelluksen tuloksena on varsin perinteinen rakkaustarina, jossa vastakohdat alkavat vetää toisiaan puoleensa, näin siis myös lintumaailmassa.

Ice Age -elokuvien ohjaaja Carlos Saldanha tekee varmaa työtä, vaikka juoni ei ole mitenkään omaperäinen tai yllättävä. Elokuva kulkee vauhdilla kohti ennalta arvattavaa päämääräänsä. Pisteitä tulee ennen muuta visuaalisesta toteutuksesta, johon 3D-tekniikka ei tuo mainittavaa lisäarvoa.

Seikkailu kiidättää katsojaa lintujen matkassa Rion slummeihin, sambakarnevaalin kimaltelevaan kaaokseen, elämää kuhisevaan sademetsään ja Corcovado-vuorelle, jota vartioi Brasilian symboliksi kohonnut valtava Kristus-patsas. Välillä matkan katkaisevat tai sitä säestävät mainiot lattarirytmiset laulu- ja tanssinumerot.

Rio tavoittelee selvästi enemmän lasten kuin aikuisten suosiota. Aikuisillekin on räätälöity omaa huumoria, joka on kuitenkin siistiä, roisi ironia on unohdettu. Riolla on kyllä asiaakin, mutta ensisijaisesti se tahtoo viihdyttää. On miellyttävää, ettei usein toistettua sanomaa ystävyyden ja rakkauden merkityksestä runnota läpi, niin että tyhmempikin tajuaisi.

Iso osa amerikkalaista elokuvateollisuutta on tosin sitä mieltä, että viesti pitää aina alleviivata, myös aikuisille. Eurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna tämä ei ole hyvän elokuvan kriteeri. Riossa hyvät ovat toki yksiselitteisen hyviä ja pahat tosiroistoja, mutta hyvyydestä ja pahuudesta ei pidetä saarnoja. Pahikset ovat myös huomattavan hauskoja.

Näin elokuvan suomenkielisen kopion, mutta kiinnostaisi kovasti kuulla The Social Networkista tutun Jesse Eisenbergin äänirooli nynnynä Bluna.

Teksti: Minna Karila

Rio-elokuvan traileri Subin sivuilla