Rintamalle vuonna 1944 kadonnut työmies Martti pääsi kotiin: "Tullaan saattamaan sen maan multiin, jonka puolesta kalleimpansa antoi"

0:55
Tällainen oli rintamalle vuonna 1944 jääneen työmies Martin viimeinen matka kotiin

Sotamies Martti Kituniemi kaatui toisen maailmansodan ankarissa taisteluissa Nietjärvellä heinäkuussa 1944. Nyt omaiset saivat hänet kotiin.

Sotaveteraaniliitto kertoi Kituniemen tarinan Twitterissä torstaina. Kituniemen jäänteet kuljetettiin arkussa Helsingistä Kituniemen kotipaikkakunnalle Jalasjärvelle.

– Aikaisin tänä aamuna, neljän tunnin ajomatkan jälkeen, saapui Helsinkiin varusmieskuljettaja. Matkaan oli yksi syy: Kyytiläisen nouto, liitto kirjoitti.

Varusmieskuljettaja palasi Jalasjärvelle mukanaan syliin mahtuva arkku. Siellä lepäsi Martti Samuel Kituniemi, joka syntyi Jalasjärvellä 5. marraskuuta 1910. Kituniemi selvisi talvisodasta jalkaväkirykmentti 23:ssa, taistellen muun muassa Taipaleella ja Vuosalmessa.

Tuhansien muiden tavoin hän laittoi tuntolevynsä kaulaan uudelleen kesäkuussa 1941, kun edessä oli lähtö jatkosotaan. Tuntolevy 360 774 jäi kuitenkin Nietjärven länsipuolelle Saarenmäkeen, jossa hän taisteli viimeisen taistelunsa 15. heinäkuuta 1944.

Kesällä 2019 venäläinen etsijäryhmä löysi 22 suomalaissotilaan jäänteet ja luovutti ne Suomeen. Sukulaisia alettiin jäljittää dna-testeillä kaatuneiden henkilöllisyyden varmistamiseksi. Syyskuussa 2021 varmistui, että yksi löydetyistä oli Martti Kituniemi.

– Tämä jalasjärveläinen työmies ei varmasti ikinä olisi osannut kuvitellakaan saavansa osakseen moisen VIP-kohtelun. Mutta sen hän sai, sillä niin kauan aikaa hänen paluutaan oltiin kotona Jalasjärvellä (ja täällä meillä veteraanitalolla Pasilassa odotettu, liitto kommentoi.

– Seuraavaksi Martti tullaan saattamaan sen maan multiin, jonka puolesta hän kalleimpansa antoi.

Lisää Nietjärven taistelusta voit lukea täältä.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja