Rice kehotti Eurooppaa yhteistyöhön USA:n kanssa

Yhdysvaltain ulkoministeri toivoo maansa ja Euroopan välille vuoropuhelua, joka saisi aikaan yhteisen ohjelman tärkeistä asioista, kuten terrorismista.

Linjapuheen arvostetussa Sciences Politiques -yliopistossa pitänyt Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice kehotti Eurooppaa kehotti työntämään syrjään Irakin sotaa koskeneet erimielisyydet ja avaamaan uuden luvun suhteissaan Yhdysvaltoihin.

-On aika kääntää katseet pois menneistä erimielisyyksistä. On aika avata uusi luku suhteissamme, uusi luku liitossamme, ulkoministeri tähdensi.

Euroopan kiertomatkalla oleva Rice esitti vetoomuksen Yhdysvaltain ja Euroopan suhteiden uudesta luvusta Ranskassa, joka on ollut Irakin sodan kiivas vastustaja ja joka on myös vastustanut Yhdysvaltain hallitsevaa roolia maailmassa. Ricen mukaan Yhdysvallat on valmis tekemään työtä Euroopan maiden kanssa yhteisten asioiden puolesta ja Euroopan on oltava valmis yhteistyöhön Yhdysvaltain kanssa.

-Historia ei lopultakaan arvioi meitä erimielisyyksiemme, vaan yhteisten saavutustemme pohjalta, hän jatkoi.

Rice toivoi vuoropuhelua, jonka avulla Yhdysvallat ja Eurooppa saisivat yhteisen ohjelman tärkeistä kysymyksistä kuten terrorismista, kehityksestä ja demokratian levittämisestä eri puolille maailmaa.

Irakista ulkoministeri sanoi, että niin Yhdysvaltojen kuin Euroopankin on tuettava maata, jotta se pystyy kehittämään omat poliittiset instituutionsa.

-Meidän on pysyttävä heidän rinnallaan tarjoamassa turvallisuutta, kunnes irakilaiset itse voi ottaa tehtävän täysin hoitaakseen, Rice sanoi.

Rice piti Israelin ja palestiinalaisten johtajien tapaamista Egyptissä ja ilmoitusta tulitauosta tärkeänä askeleena eteenpäin.

-Onnistuminen ei ole varmaa, mutta Amerikka on päättäväinen: tämä on todennäköisesti vuosikausiin paras mahdollisuus rauhaan ja me toimimme auttaaksemme Israelia ja palestiinalaisia tarttumaan siihen.

Sekä Israelin että palestiinalaisten johtoa aiemmin tällä viikolla tavannut Rice myönsi kuitenkin, että osapuolten välillä on vielä syviä erimielisyyksiä, jotka olisi kyettävä voittamaan.

Ranskan Barnier Ricen linjoilla

Ranskan ulkoministeri Michel Barnier vastasi Yhdysvaltain ulkoministerin Condoleezza Ricen puheeseen, jossa Rice korosti Euroopan ja Yhdysvaltojen yhteistyön tiivistämistä. Barnier oli Ricen kanssa samaa mieltä.

-Haluaisin sanoa julkisesti, että maailma toimii paljon paremmin, kun Yhdysvallat ja Eurooppa tekevät yhteistyötä, Barnier sanoi.

Rice ja Barnier esiintyivät lehdistölle sen jälkeen, kun Rice oli tavannut Ranskan presidentin Jacques Chiracin. Ricen mukaan nyt on aika "kääntää uusi lehti" Ranskan ja Yhdysvaltojen välisissä suhteissa. Maat olivat voimakkaasti eri linjoilla suhtautumisessaan Irakin sotaan, jota Ranska vastusti.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat