Lotus Renault -talli laittoi pisteen jo kuukausia jatkuneille spekulaatioille Kimi Räikkösestä. Räikkönen on seuraavat kaksi kautta Lotus Renaultin kuljettaja.
Räikkönen kertoi, että nälkä paluuseen kasvoi niin suureksi, että se oli tehtävä. Lotus Renault GP:n omistajiin kuuluva Gérard Lopez on suomalaismestarin paluusta haltioissaan.
- Olemme koko vuoden sanoneet, että tallimme on jonkin uuden alussa. Taustalla olemme tehneet töitä kovasti menestyvän rakenteen luomiseksi. Olemme halunneet varmistaa, että pystymme pian kamppailemaan korkeimmalla tasolla, Lopez valotti taustoja tallin tiedotteessa.
- Kimin päätös palata formuloihin meidän kanssamme on ensimmäinen monista ilmoituksista, jotka tekevät meistä entistä varteenotettavamman haastajan tulevaisuudessa.
- Odotamme kaikki tietysti työskentelyä maailmanmestarin kanssa. Henkilöstömme puolesta, haluan toivottaa Kimin tervetulleeksi, Lopez päättää.
Kimi Räikkönen on vuodesta 2009 asti tauolla olleella urallaan saavuttanut 18 voittoa, 62 palkintokorokesijaa ja 16 paalupaikkaa. Räikkönen voitti maailmanmestaruutensa vuonna 2007.