Remonttiryhmä lopettaa toimintansa

Remonttiryhmä-puolue lakkauttaa itsensä ja puolueen puheenjohtaja kansanedustaja Risto Kuisma palaa SDP:n jäseneksi.

Remonttiryhmän vuosikokous on tehnyt puolueen lakkauttamispäätöksen. Muodollisesti puolueen toiminta päättyy vasta tämän vuoden lopussa, mutta puheenjohtaja Kuisma siirtyy SDP:hen ja sen eduskuntaryhmään saman tien.

Remonttiryhmä rekisteröitiin puolueeksi kesällä 1998. Kuisma oli puolueen ainoa kansanedustaja. Viime kunnallisvaaleissa puolueen listoilta valittiin viisi kunnanvaltuutettua. Kuisma oli aikoinaan liki 30 vuotta SDP:n jäsen, kunnes hän keväällä 1997 liittyi Nuorsuomalaisiin. Hän erosi vajaan vuoden kuluttua ja ryhtyi puuhaamaan Remonttiryhmää.

Puolueella oli viime vuoden lopussa 179 jäsenmaksun maksanutta jäsentä.

Neljän vuoden kierros

Kuisman mukaan päätös puolueen lakkauttamisesta ja paluusta SDP:hen oli henkisesti rankka.
-Jokainen voi kuvitella, miten vaikea se (päätös) on minulle ollut. Remonttiryhmän jatkoa oli mietitty jo pitkään, kun puolueen kannatus oli jäänyt vaali toisensa jälkeen vähäiseksi. Ratkaisua oli kuitenkin tähän asti lykätty odottamaan vielä seuraavia vaaleja.
-Tämä oli henkilökohtaisesti vaikea päätös ja edellytti erittäin suurta nöyrtymistä niin kuin jokainen voi kuvitella. Ensinnäkin se että myönnän epäonnistuneeni ja toiseksi nöyryyttä palata sinne sosialidemokraatteihin jonne koko ikäni olen kuulunut, Kuisma sanoi MTV3:n haastattelussa.

Esitys lakkauttamispäätöksestä tuli vuosikokoukselle lopulta yllätyksenä, vain puolueen työvaliokunta tiesi hankkeesta etukäteen. Kuisman mukaan lopputulema oli selvä viimeistään kunnallisvaalien jälkeen.

-Kysymys oli vain siitä, millä tavalla se tehdään vähimmin vaurioin. Kuismalle kaikkein vaikein kysymys oli uuden puolueen valinta. SDP oli kuitenkin poliittisesti ainoa mahdollisuus, vaikka henkisesti tuntuikin vaikealta nöyrtyä paluuseen, hän kuvasi. Kuisma ehti aikanaan olla SDP:n jäsenenä liki 30 vuotta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat