Tasan puolet katsojakysymykseemme vastanneista valitsisi vesikaton materiaaliksi tiilen. Lähes yhtä moni suosi peltiä. Perinteinen huopakate jäi selvästi kolmanneksi; vähempi kuin joka kymmenes oli sen kannalla.
Hyviä vaihtoehtoja kaikki. Jokaista voidaan puolustella pätevin väittein. Lopulta ratkaiseviksi tekijöiksi muodostuvatkin ehkä makuasiat ja se, millä tavalla mikin materiaali istuu talon muotoon, tyyliin ja muuhun ulkoasuun.
Reiskakin valitsi betonitiilen perinteinen, hyväksi havaittu materiaali perinteisen malliseen taloon, perinteitä arvostavalle miehelle. Hiljainen tuulella, tasaa lämpötiloja ja sopii reippaan talkooporukan asennettavaksi - konesaumattua peltikattoahan ei jokamies omin voimin laitakaan...
Komean näköinen tiilikatto ei - yllättävää kyllä - vaadi alleen erityisen raskaita rakenteita. Itse asiassa huopakatosta tulee aluslaudoituksineen yhtä painava. Mutta talkooporukkaa tarvitaan paljon ja mieluiten riskinpuoleista, sillä tiilikaton sujuva asentaminen edellyttää ennakkosuunnittelua ja lavojen nostelua katolle valmiiksi oikeille paikoilleen.
Aluskatteen päälle naulattiin ruoteet tiilijaon edellyttämällä tavalla. Ruoteiden vahvuus riippuu kattotuolien jaosta: jos ne ovat 60 sentin päässä voidaan käyttää ohuempaa materiaalia kuin 120 sentin tuolijaolla olevalle katolle. Reiskan talossa jako oli siltä väliltä eli 90 senttiä; ruodemateriaaliksi valittiin kakkoskakkosta.
Tiilikaton tekijälle suurin uhka on se, että rivit alkavat kiemurrella. Teknisesti tämmöinen katto kyllä toimii, mutta vaikutelma on kieltämättä hiukan koominen. Siksi ruoteiden kiinnittämisessä on oltava tarkkaakin tarkempi! Samoin työn edetessä: älä hätäile, vaikka katonteko onkin kansanperinteen mukaisesti nopeuskilpailu pidä taukoja, käy säännöllisesti kadulla tai pihalla ja katso miltä homma alkaa näyttää. Tähtäile ja sihtaile päätyjen suunnasta onhan rivi varmasti luotisuora? Käytä apuna värilankaa, jolla räpsäytät suorat viivat merkiksi itsellesi ja talkooväelle.
Tiililavat nostettiin joka toiselle ruoteelle 90 sentin välein. Sillä tavalla tiiliä oli koko ajan käden ulottuvilla ilman että lavat kuitenkaan haittasivat työn etenemistä. Latominen aloitettiin - kuten tapa on - lappeen oikeasta reunasta, jossa ensimmäinen rivi kiinnitettiin ruoteisiin ruostumattomilla ruuveilla. Katon jokaista tiiltähän ei suinkaan kiinnitetä ruoteeseen, vaan kiinnitysväli riippuu pääasiassa kattokulman kaltevuudesta - tiilten valmistajilta kyllä löytyy perusteellista materiaalia kunkin tiilimallin kiinnityksestä, ja vastaava mestari ja rakennesuunnittelija ovat tässäkin suureksi avuksi. Muita erikseen kiinnitettäviä tiiliä ovat esimerkiksi jiirien vierustiilet sekä harja- ja reunatiilet. Jiirit ovatkin konstikas paikka. Tiiliä on leikattava ja tämä tapahtuu aina alhaalla timanttilaikalla varustetun rälläkän paikka ei ole katolla.
Mutta tiilien ladonta on katon teossa vain puoli asiaa. Vähintään yhtä tärkeitä ovat monet yksityiskohdat: katon ja seinän liittymäkohdat pellityksineen, jiirien pellitykset, antennien, savupiipun ja muiden läpivientien viimeistely... myös näihin valmistajilla on valmiita ratkaisuja. Etukäteen on syytä miettiä ja valita myös kiinnitystarvikkeet ja tiivisteet. Näiden lisäksi toimiva katto vaatii myös tikapuut, käyntisillat ja mahdolliset lumiesteet.