Seinäjoella ravataan Triplatonni-ravien merkeissä illan Toto4-kierros. Varma kierrokselle löytyy toisesta kohteesta.
Teemu Okkolinin tallista viimeksi debytoinut Kemun Muisto aloitti suoraan voitolla Mikkelissä.
- Tamma antoi itsestään oikein hyvän kuvan. Se tuntui jo kotona hyvältä ennen kyseistä starttia, hevosen valmentaja Teemu Okkolin kertoi.
Seitsemänvuotias tamma on ollut jo tovin miehen valmennuksessa, vaikka hevosella startattiin ensimmäisen kerran Okkolinin valmennuksesta vasta toukokuun lopussa.
- Se tuli treeniini noin kolme kuukautta sitten. Tamma tuli oikein hyvässä kunnossa meille.
Mikkelissä pamahti komea voitto tuloksella 26,4. Se oli kyvykkään tamman uran kuudes voitto.
- Mikkelin voitto ei ollut missään tapauksessa sen viimeinen voittostartti. Tämä on todella hyvä hevonen, jolla on kykyjä menestyä, ja nousta sarjoissa. Se otti tuon startin hyvin, joten mistä sitä tietää, vaikka tamma voittaisi heti tänään putkeen. Hyvät mahdollisuudet siihen ainakin on.
Hevoselle kaavaillaan keulajuoksua tähän starttiin. Se ei kuitenkaan ole elinehto menestykselle.
- Koitan lähteä reippaasti matkaan, ja puolustaa keulapaikkaa. Se ei kuitenkaan ole este voitolle, vaikka sen menettäisimmekin.
Toto4-vihjesysteemi (lähdöt 4-7)
Toto4-1: 5, 1, 4, 7 (10,9)
Toto4-2: 1 Kemun Muisto (5,12)
Toto4-3: 2, 1, 3, 8, 10, 12 (9,4)
Toto4-4: 7, 2, 5, 4, 6 (10,1)
Yhteensä 120 riviä x 0,20 € = 24,00 €
Kopioi peli Toto-kupongillesi.
Päivän duo -vihje (lähdöt 6 & 7)
1. kohde: 2 Gold Narva
2. kohde: 7, 2, 5, 4, 6
Yhteensä 5 yhdistelmä x 1,00 € = 5,00 €
Kopioi peli Toto-kupongillesi.
Troikka-systeemi (lähtö 7)
1. riville: 7 Valnes Gary
2. riville: 2, 5, 4, 6
3. riville: 2, 5, 4, 6, 10, 1, 8, 12
Yhteensä 28 yhdistelmää x 0,50 € = 14,00 €
Kopioi peli Toto-kupongillesi.
Kaikkiin ravipeleihin voit osallistua Veikkauksen sivuilla.
Ravit live 5 kpl